Rotumääritelmä
Rotumääritelmä on kirjallinen kuvaus rodusta. Se toimii kasvattajien ohjeena rodun säilyttämiseksi erillisenä ja tunnistettavana.
Perushoito Pentu tulee kotiin Harrastukset Sopiiko kerrostaloon? Jalostuslinjat
Rotumääritelmä
Tämä on siperianhuskyn nykyinen ja voimassa oleva rotumääritelmä. Omat kommenttini ovat lainauksissa, eivätkä ne kuulu rotumääritelmään. Pääasiallisena lähteenä ovat olleet Lorna Demidoffin ja Carol Dixonin kommentoidut rotumääritelmät.
Kuva ei kuulu rotumääritelmään.
Käyttötarkoitus: Rekikoira.
"Tämä maininta on lisätty FCI rotumääritelmään, AKC:n rotumääritelmä alkaa kuvauksella yleisvaikutelmasta, mutta jo ensimmäisessä lauseessa kerrotaan siperianhuskyn olevan käyttökoira."
Yleisvaikutelma: Siperianhusky on keskikokoinen, nopeasti ja keveästi liikehtivä käyttökoira, jonka liikkeet ovat vapaat ja joustavat. Sen kohtuullisen tiivis runko, tiheä karvapeite, pystyt korvat ja tuuheakarvainen häntä viittaavat rodun pohjoiseen alkuperään.
Sen luonteenomainen liikunta on sulavaa ja ilmeisen vaivatonta. Se työskentelee alkuperäisessä tehtävässään valjaissa erittäin kyvykkäästi, vetäen kevyttä kuormaa kohtalaisella nopeudella pitkiä matkoja. Voiman, nopeuden ja kestävyyden tasapaino näkyy rungon mittasuhteissa ja rakenteessa. Urokset ovat urosmaisia, mutta eivät koskaan karkeita, nartut narttumaisia olematta kuitenkaan rakenteeltaan heiveröisiä. Hyvässä kunnossa oleva, kiinteä –ja hyvälihaksinen siperianhusky ei ole ylipainoinen.
"Yleisvaikutelma antaa selkeän kuvan arktisiin oloihin soveltuvasta käyttökoirasta ja keskittyy rodulle tyypillisiin ominaisuuksiin, jotka tekevät siperianhuskysta siperianhuskyn. Tärkeintä ovat arktisen eläimen ominaisuudet, liikkeet ja käyttöominaisuudet."
Tärkeitä mittasuhteita: Sivulta katsottuna rungon pituus mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen on hieman säkäkorkeutta suurempi.
Käyttäytyminen/Luonne: Ystävällinen ja lempeä, mutta myös valpas ja seurallinen. Rodulla ei ole vahtikoiran omistushalua, se ei ole liian epäluuloinen vieraita kohtaan eikä tappelunhaluinen. Täysikasvuinen koira voi olla jossain määrin pidättyväinen ja omanarvontuntoinen. Sen älykkyys, käsiteltävyys ja innokkuus tekevät siitä miellyttävän seuralaisen ja työskentelyhaluisen käyttökoiran.
"Rodun lempeä luonne on perua Siperiasta, siperianhusky toimi myös "seurakoirana" ja lasten leikkikaverina. Vaikka rotujärjestön tuomarinkoulutustilaisuuksissa onkin sanottu "pidättyvyys ja varautuneisuus hyväksyttävä" ja "siperianhuskylla on ystävällinen luonne, mutta se esiintyy pidättyväisesti vieraiden seurassa. Tämä on tyypillistä rodulle, eikä siitä saa rankaista"- tämä EI pidä paikkaansa. Siperianhuskyn tulee olla aina ystävällinen, myös täysin vieraita ihmisiä kohtaan, eikä se saa osoittaa liiallista epäluuloisuutta (väistää, koettaa paeta). Tulee myös muistaa, että vanhemmat siperianhuskyt eivät ole niin kiinnostuneita ihmisten seurasta kuin nuoret ja ne voivat olla hieman pidättyväisiä.
Tyypillinen siperianhusky on työkoirana aina innokas ja valmiina lähtöön. Siperianhuskyn ei kuulu olla korviaan luimisteleva ja häntä koipien välissä kyräilevä, vaan se lähtee työhön häntä heiluen ja ulvahdellen huskynhymy kasvoillaan. Se on hyvin itsenäinen ja älykäs, ja erityisen helposti käsiteltävä isossa laumassa."
PÄÄ
"Oikeanlainen pää on todella tärkeä pystykorvilla, myös siperianhuskylla. Kuten joku joskus sanoi, "Rakillakin voi olla hyvä rakenne muttei koskaan rodunomaista päätä". Monet väittävät, ettei rotutyypillisellä päällä ole merkitystä, kunhan koira vain juoksee. Kun kyseessä on arktinen koira, ovat pään yksityiskohdat erityisen tärkeitä ja suorastaan yksi käyttöominaisuus siperianhuskylla."
Ilme: Valpas, mutta ystävällinen ja tarkkaavainen, jopa ilkikurinen.
"Vaikutelman valppaasta ilmeestä tekevät pystyt, korkealle kiinnittyneet korvat, tiiviit huulet ja tarkkaavaiset silmät. Siperianhuskyn tiiviit huulet saavat koiran näyttämään kuin se hymyilisi ystävällisesti. Tarkkaavaiset, hieman vinot ja tummareunaiset silmät tekevät siperianhuskysta joskus jopa ilkikurisen näköisen. Vanhoissa teksteissä siperianhuskyn ilmettä verrataan usein kettuun, ei suteen. Usein sanotaan ruskeasilmäisten siperianhuskyjen näyttävän sinisilmäisiä lempeämmiltä."
Kallo-osa: Keskikokoinen ja suhteessa runkoon, päälaki hieman pyöristynyt. Kallo kapenee leveimmästä kohdasta silmiä kohti.
Otsapenger: Selvästi erottuva. Kuonoselkä suora otsapenkereestä kuonon kärkeen asti.
"Selvästi erottuva otsapenger on tärkeä arktisissa olosuhteissa. Hyvin kehittynyt otsapenger antaa otsaontelolle tarpeeksi tilaa kehittyä, joka sitten suojaa aivojen ja silmien herkkiä kudoksia kylmässä. Liian loivassa otsapenkereessä tätä suojaavaa vaikutusta ei pääse kehittymään ja ylikorostunut otsapenger on yhtälailla vaarallinen arktisissa olosuhteissa paleltumisriskin takia."
Kirsu: Harmailla, ruskean sävyisillä tai mustilla koirilla musta, kuparinvärisillä koirilla maksanruskea. Puhtaanvalkoisilla koirilla kirsu voi olla lihanvärinen. "Lumikirsu" vaaleanpunaisin merkein on sallittu.
Kuono-osa: Keskipitkä, etäisyys kuonon kärjestä otsapenkereeseen sama kuin etäisyys otsapenkereestä niskakyhmyyn. Kuono on keskileveä kaveten vähitellen kirsua kohti, kuononkärki ei ole terävä eikä neliömäinen.
"Samoin myös kuonolla on tärkeä osa koiran käyttöominaisuutena. Lyhyessä kuonossa sisäänhengitetty kylmä ilma ei ehdi lämmetä ja se voi vaurioittaa aivojen kudoksia. Samasta syystä kuono ei saa myöskään olla liian pitkä."
Huulet: Hyvin pigmentoituneet ja tiiviit.
"Jo varhaisissa siperiantuonneissa huomattiin erikoinen ominaisuus, eli koirien kyky työskennellä suut tiiviisti kiinni. Tämä ominaisuus jälleen auttaa pitämään koiran tärkeimmät osat lämpiminä ja ehkäisee koiran keuhkoja paleltumasta."
Purenta: Leikkaava purenta
Silmät: Mantelinmuotoiset, kohtalaisen kaukana toisistaan ja hieman vinoasentoiset. Silmät voivat olla väriltään ruskeat tai siniset; keskenään eriväriset tai sekaväriset silmät ovat sallitut.
"Silmät eivät saa olla pyöreät tai ulkonevat ja niiden tulee sijaita tarpeeksi syvällä kallossa, jotta kallon luustosta rakentuu silmiä suojaava. Hieman vinon silmien asennon väitetään olevan eduksi lumituiskussa. Ikävä kyllä monet kasvattajat jalostavat koirilleen suuria, pyöreitä ja ulkonevia "nukensilmiä", sillä ne monesti miellyttävät ihmisiä. Tästä tulisi kuitenkin näyttelyssä rangaista, sillä se ei tee rodulle tyypillistä, joskus jopa ilkikuriselta näyttävää ilmettä."
Korvat: Keskikokoiset, kolmion muotoiset, lähellä toisiaan ja korkealle kiinnittyneet. Paksut, tiheäkarvaiset, takaosastaan hieman kaartuvat, tanakasti pystyssä, kärjet hieman pyöristyneet ja suoraan ylös suunnatut.
"Lähes kaikki rotumääritelmässä kuvaillut seikat ovat tarkoituksenmukaisia arktiselle eläimelle. Pienet pystyt ja hieman kärjistä pyöristyvät korvat eivät palellu yhtä herkästi kuin isot, joiden verisuonet jäähdyttävät tehokkaasti ruumiinlämpöä. Korvien tulee kuitenkin olla keskikokoiset suhteessa päähän, sillä siperianhuskyn tulee pystyä kääntää ne tiiviisti taaksepäin ja sulkea korvakäytävät kylmältä tuulelta ja lumelta. Juuri siitä syystä, että korvien kautta koira menettää helposti lämpöä, siperianhuskyn korvien tulee olla erittäin tiiviskarvaiset, ja se tekee korvista hyvin paksut ja jämäkän pystyt.
Korvien tulisi olla suunnilleen yhtä korkeat kuin leveät. Korkealle kiinnittynyt korvien asento lienee vain täysin kosmeettinen ominaisuus, jota kyllä oli jo alkuperäisillä siperiankoirilla. Se on kuitenkin hyvin tärkeä rotutyypillinen ominaisuus, joka erottaa siperianhuskyn sukulaisroduistaan alaskanmalamuutista ja grönlanninkoirasta."
Kaula: Keskipitkä ja kaartuva, koiran seistessä ylväästi ylhäällä kannettu. Koiran ravatessa kaula ojentuu eteen siten, että pään asento on hieman edempänä.
"On selvää, että siperianhuskyn kaula ei saa olla niin lyhyt, että pää näyttää olevan koiran olkapäillä, mutta ei myöskään liian pitkä, jolloin koira näyttää epätasapainoisen etupainoiselle. Näyttelykehissä usein palkitaan koiria, joilla on virheellinen "U-kaula". Niskan tulee yhtyä sulavasti kaareutuen selkälinjaan mahdollisimman kaukana, ei äkillisesti tai jyrkästi."
RUNKO
Ylälinja: Selkälinja on vaakasuora säästä lantioon.
"Tämänkin pitäisi olla harvinaisen yksinkertaista ymmärtää, mutta silti rotujärjestön tuomarikoulutustilaisuudessa on opetettu "selkälinja on kaareva, mutta ei karpinselkä" - jälleen, nämä opetukset eivät pidä paikkaansa. Selkälinjan todellakin tulee olla vaakasuora säästä lantioon! Lantion kohdalla tietenkin tulee hieman viisto vaikutelma."
Selkä: Suora, vahva ja keskipitkä, ei lyhyt ja tukeva eikä notko, mikä johtuu liiasta pituudesta.
"Siperianhuskyn selän tulee olla vahva ja suora. Monilla koirilla on liian pitkä selkä, mikä näkyy "notkoselkänä" kun koiraa ei ole aseteltu huolellisesti. Nartuilla on yleensä hieman pidempi selkä kuin uroksilla. Siperianhuskyn selkälinja ei edes kaukaisesti saa muistuttaa vinttikoiran vastaavaa! Lantion kaaren tulisi olla katsoessa lähes huomaamaton."
Lanne: Kiinteä ja hoikka, rintakehää kapeampi.
Lantio: Hieman viisto, mutta ei koskaan niin jyrkkä, että se rajoittaisi takaraajojen työntöä.
"Kuten aiemmin mainittu, lantion kaaren tulisi olla katsoessa lähes huomaamaton. Lantio on vain hieman viisto ja sitä tulee siperianhuskyn paksun turkin takia tarkastella käsin tunnustellen, ei silmämääräisesti. Luisu lantio onkin hyvin yleinen virhe näyttelyvoittajilla, koska ulkomuotoa tarkastellaan silmämääräisesti. Lantion kulman tulee olla 30°, se mahdollistaa tarpeeksi voimakkaan ja pitkän takaliikkeen (pitkät lihakset ja energian suora siirtyminen selkärankaan)."
Rintakehä: Syvä ja vahva, mutta ei liian leveä. Syvin kohta on kyynärpäitten tasalla heti niiden takana. Kylkiluut kaartuvat hyvin selkärangasta lähtien, mutta kaarevuus vähenee kyljissä mahdollistaen vapaat liikkeet.
"Rintakehä kertoo rekikoiran kesävyydestä; ei sprinttikoiran nopeudesta, eikä raskaan taakan vetäjästä. Edestäpäin katsoessa rintalastan tulee näkyä etujalkojen välissä. Koiralla on virheellinen rakenne jos etujalkojen välissä näyttää olevan "tyhjä aukko". Rinnan tulee olla niin syvä, että se yltää kyynärpäihin asti, jolloin on tarpeeksi tilaa keuhkoille ja sydämelle. Rinta ei saa laskeutua kyynärpäiden alapuolelle (virhe useilla näyttelyvoittajilla), eikä jättää liian suurta väliä kyynärpäitten ja rinnan välille, jolloin ei jää tarpeeksi tilaa elimille, jotka joutuvat koville työssä rekikoirana kylmässä ilmastossa. Kylkiluiden kaarevuus vähenee kyljissä ja lanne-osan tulee olla suhteellisen lyhyt."
Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva hieman kohoava.
"Ei kohoa jyrkästi kuten esim. monilla vinttikoirilla!"
Häntä: Tuuheakarvainen ja ketunhännän muotoinen. Hännän kiinnityskohta on aivan selkälinjan tason alapuolella. Tarkkaavaisen koiran hännän asento on tavallisesti selän päällä kauniilla sirpin muotoisella kaarella. Koholla oleva häntä ei kierry rungon kummallekaan puolelle eikä makaa litteästi selkää vasten. Koiran ollessa levossa on normaalia, että häntä riippuu. Hännän karvapeite on keskipitkää ja suunnilleen saman pituista yläpuolella, sivuilla ja alapuolella, jolloin häntä muistuttaa pyöreää harjaa.
"Hännälläkin on omat tarkoituksensa kun kyseessä on arktinen rekikoira. Hännän tulee olla tarpeeksi pitkä ja tuuheakarvainen, jotta koira voi sillä suojata kasvonsa nukkuesaan kerällä lumessa. Ollessaan tarkkaavainen, koiran tulee pitää häntäänsä selän yllä sirpin muotoisella kaarella. Häntä saa koskettaa koiran selkää, mutta se ei maata litteänä selän päällä tai kiertyä tiukasti koiran sivulle!
Näyttelyt ovat tuoneet rotuun vaarallisen suuntauksen, jossa koiran hännän ei haluta kaareutua sirpille, vaan sen täytyy "sojottaa" suorana pystyssä tai olla viistosti koiran takana. Tämä ns. "soihtuhäntä" on virheellinen ja tuomarien tulee siitä ehdottomasti rankaista. Siperianhuskyt ovat historian saatossa saaneet pitää häntänsä typistämiseltä, koska ne kantavat häntänsä kaarella selän yllä, jolloin se ei pääse sotkeutumaan valjaisiin ja liinoihin (joka saattoi olla erittäin kivuliasta koirille, samasta syystä hännän karvat eivät saa olla liian pitkät = woolly). Nykyinen näyttelysuuntaus on saanut näytteilleasettajat tekemään niinkin radikaaleja ratkaisuja, kuten hännän muokkaamista kirurgisesti tai hankkimalla koiralle tahallisesti vamman häntään, ettei niiden häntä kaareutuisi kehässä. USA:ssa monet tuomarit joutuvatkin tarkastamaan, että koira ensinnäkään pystyy liikuttamaan häntäänsä.
On surullista nähdä kuinka monet tuomarit rankaisevat heti, jos koiralla on oikeanlainen sirpin muotoinen häntä ja suosivat täysin virheellistä, rotutyypin rikkovaa ja epäpystykorvamaista suoraa häntää. Tämäkin on yksi näyttelymuodin surullinen ilmentymä."
RAAJAT
Eturaajat
Yleisvaikutelma: Seisovan koiran raajat ovat edestä katsottuna kohtuullisen etäällä toisistaan, yhdensuuntaiset ja suorat. Luusto on luja, ei koskaan raskas. Kyynärpää sijaitsee hieman ylempänä kuin säkäkorkeuden puoliväli. Eturaajojen kannukset voidaan poistaa.
"Raajaluuston tulee olla kevyempää kuin alaskanmalamuutilla, hieman kevyempää kuin kultaisellanoutajalla, mutta hieman raskaampaa kuin colliella. Raajaluusto on suunnilleen yhtä vahvaa kuin bokserilla ja dobermannilla. Luuston vahvuutta tulee tunnustella käsin, sillä silmämääräinen arvio pettää, kun kyseessä on täydessä turkissa oleva koira! Kesäturkissa olevan koiran luustoa voi arvioida silmämääräisesti, jolloin sen on oltava suunnilleen yhtä vahva kuin dobermannilla ja bokserilla.
Historialliset kuvat 1900-1930-luvuilta ovat hyvää materiaalia kun pohditaan millainen työskentelevän siperianhuskyn luuston tulee olla."
Lavat: Taakse sijoittuneet ja viistot. Kiinteät ja hyvin kehittyneet lihakset ja jänteet kiinnittävät lavat tiiviisti rintakehään.
Lavan ja olkavarren ihanteellinen kulma on 90°.
Olkavarret: Suuntautuvat taaksepäin olkanivelestä kyynärpäähän, eivätkä koskaan ole kohtisuorassa alustaa nähden.
"Olkavarren tulisi olla suunnilleen yhtä pitkä lavan kanssa. Usein näkee koiria, joilla on liian lyhyt ja suora olkavarsi, jonka takia koiralla ei ole tehokkaita etuliikkeitä. Seisoessaan tällainen koira näyttää siltä kuin sen jalat lähtisivät suoraan etuosasta ja koira näyttää seisovan kuin pöytä. Koira, jolla on hyvä olkavarsi saa etujalat alleen ja liike on tehokas."
Kyynärpäät: Tiiviisti rungon myötäiset, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset.
Ranteet: Voimakkaat ja joustavat.
Välikämmenet: Sivusta katsottuna hieman viistot.
Käpälät: Soikeat, mutta eivät pitkät, keskikokoiset ja tiiviit. Varpaiden ja päkiöiden välit ovat tiheäkarvaiset. Päkiät sitkeät ja paksut. Koiran seistessä vapaasti käpälät eivät käänny sisään- eivätkä ulospäin.
"Usein koirilla, joilla on hyvät etuosat on hieman ulospäin kääntyvät käpälät edestäpäin katsottuna. Suorat tai yhtään sisäänpäin kääntyvät käpälät tekevät usein sisäänpäin kääntymisen myös liikkeessä."
TAKARAAJAT
Yleisvaikutelma: Takaa katsottuna koiran seistessä takaraajat ovat kohtuullisen etäällä toisistaan ja yhdensuuntaiset.
Reidet: Lihaksikkaat ja voimakkaat.
Polvet: Hyvin kulmautuneet.
Kintereet: Kinnerkulma selvä. Kinner matala. Mahdolliset kannukset tulee poistaa.
"Maailman nopeimmilla eläimillä on korkea kinner ja usein koirilla puhutaan ns. jäniskintereestä. Maailman nopeimmat eläimet eivät olekaan kestävyysjuoksijoita ja siperianhuskylla tulee olla matala kinner, koska sen lihakset vievät vähemmän energiaa ja liike on siksi kestävä. Korkeat ja pitkät kintereet ovat ehdottomasti rangaistava virhe juuri niiden energiankulutuksen takia."
Käpälät: Kuten etukäpälät.
Liikkeet: Luonteenomainen liikunta on sulavaa ja ilmeisen vaivatonta. Koira liikkuu nopeasti ja keveästi. Näyttelykehässä se tulisi esittää talutin löysänä kohtalaisen nopeassa ravissa, jolloin eturaajojen pitkä askel ja takaraajojen hyvä työntö tulevat esiin. Edestä katsottuna koiran kävellessä käpälät eivät astu samalle linjalle, mutta nopeuden lisääntyessä käpälät vähitellen siirtyvät lähemmäksi toisiaan, kunnes päkiät astuvat rungon pituusakselin alla olevalle linjalle. Kun käpälien jäljet yhtyvät, etu- ja takaraajat liikkuvat suoraan eteenpäin, kyynärpäät tai polvet eivät käänny sisään eivätkä ulos. Kumpikin takaraaja astuu samaan kohtaan kuin samanpuoleinen eturaaja. Koiran liikkuessa selkälinja pysyy kiinteänä ja tasaisena.
"Siperianhuskyn eturaajan liike on pitkä, se yltää juuri kuonon kärjen kanssa samalle linjalle, mutta ei saa nousta korkealle ylös maasta. Takaraajojen työntö on pitkä ja matala, se ei saa nousta yli toisen takajalan kintereen. Ylipitkät, korkealle nousevat liikkeet ovat ehdottomasti rangaistavat, sillä lihakset joutuvat tekemään liikaa töitä venyessään pitkälle ja liike ei ole energiataloudellinen. Vastakkaiset jalat kohtaavat suunnilleen rungon keskikohdalla, mikä tuo liikkeeseen tasapainoa, yliastunta energiaa tuhlaavana on rangaistavaa.
Se, että siperianhuskyn liikkeet ovat matalat ja maatavoittavat todellakin myös tarkoittaa sitä. Jokainen hetki kun raaja nousee korkealle ilmaan tuhlaa energiaa ja siksi kauhovat etuliikkeet ja korkeat takapotkut ovat erittäin vakava virhe, joskin haluttua näyttelykoirille."
KARVAPEITE
Karva: Kaksinkertainen ja keskipitkä. Koira vaikuttaa tiheäturkkiselta, mutta karvapeite ei ole koskaan niin pitkä, että selvät ääriviivat häviäisivät. Pohjavilla on pehmeää ja tiheää sekä tarpeeksi pitkää tukemaan peitinkarvaa. Peitinkarva on suoraa ja melko rungonmyötäistä, ei koskaan karheaa eikä ulospäin törröttävää. On huomattava, että pohjavillan puuttuminen karvanlähtöaikaan on normaalia. Siistimmän vaikutelman aikaansaamiseksi on sallittua trimmata viiksiä sekä karvaa varpaiden väleistä ja käpälien ympäriltä. Karvapeitteen trimmaaminen muista kohdista ei ole sallittua ja trimmattu karvapeite on vakava virhe.
Väri: Kaikki värit mustasta puhtaan valkoiseen ovat sallittuja. Monenlaiset merkit päässä ovat yleisiä, mukaan luettuna monet huomiota herättävät kuviot, joita ei esiinny muissa roduissa.
KOKO JA PAINO
Säkäkorkeus: Urokset 53-60 cm (21.23,5 tuumaa) ja nartut 51-56 cm (20-22 tuumaa).
Paino: Urokset 20-27 kg (45-60 paunaa) ja nartut 16-23 kg (35-50 paunaa). Paino on suhteessa korkeuteen. Yllämainitut mitat ovat korkeuden ja painon ylä- ja alarajat, eikä kumpaakaan äärimmäisyyttä tulisi asettaa etusijalle. On virhe, jos koira antaa vähääkään liian raskasluustoiset tai ylipainoisen vaikutelman.
Näyttelykehässä näkee usein pieniä koiria, jotka eivät yllä edes rotumääritelmän rajoihin ja eivät siksi vastaa rotutyyppiä. Kokorajoitus on rotumääritelmässä siitä syystä, että haluttua pienemmät koirat eivät yksinkertaisesti ole tarpeeksi vahvoja rekikoiria. Ne ovat ehkä sieviä näyttelykehässä ja helppoja seurakoirina, mutta niillä ei ole mitään tekemistä arktisten vetokoirien kanssa. Suuret koirat ovat voimakkaita, mutta yleensä niin raskaita, että ne menettävät nopeudessa ja kestävyydessä.
Siperianhuskyn painoon ei tule liian tarkasti kiinnittää huomiota. Ikävä kyllä monet uudet pennunomistajat tuijottavat koiran painoa ja laittavat jo pennut laihdutuskuurille, jos ne meinaavat olla yli rotumääritelmän rajojen. Koiran painoon pysyvästi vaikuttaa vain sen luuston vahvuus. Lihaksikkaamat ja paremmin treenatut koirat painavat enemmän ja samoin on liikalihavien koirien kanssa. Lihavuutta ei näe punnitsemalla koiraa. Silmämääräisesti liikalihavaa koiraa on vaikea nähdä siperianhuskyn paksun turkin takia ja lihavuus tulee aina todeta koiran kylkiä tunnustelemalla (mikä sekin voi kokemattoman pettää jos koiralla on oikea, paksu ja tiivis pohjavilla). Siperianhuskyn koon rajoitukset ovat myös pelastaneet rodun monilta isompia koiria vaivaavilta sairauksilta.
TIIVISTELMÄ:
VIRHEET:
Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Pää: Liian kömpelö, raskas tai liian kevyt.
Otsapenger: Liian vähäinen.
Kuono: Liian suippo, liian karkea, liian lyhyt tai liian pitkä.
Purenta: Muu kuin leikkaava.
Silmät: Liian vinot tai liian lähekkäin olevat.
Korvat: Liian suuret suhteessa päähän, haja-asentoiset tai eivät tanakasti pystyssä.
Kaula: Liian lyhyt ja paksu tai liian pitkä.
Rintakehä: Liian leveä, tynnyrimäinen, liian litteä tai heikko.
Selkä: Heikko, notko tai köyry; laskeva selkälinja.
Häntä: Selkää myötäilevä, tiukasti kiertynyt, liian liehuvakarvainen, liian alas tai liian korkealle kiinnittynyt.
Eturaajat: Liian raskas luusto. Edestä katsottuna liian kapea tai liian leveä rinta.
Lavat: Pystyt tai löysästi kiinnittyneet.
Ranteet: Heikot.
Kyynärpäät: Ulkonevat.
Käpälät: Pehmeät tai haravarpaat. Liian suuret ja kömpelöt tai liian pienet ja hennot käpälät, käpälien sisä- tai ulkokierteisyys.
Takaraajat:Suorat polvikulmaukset; pihtikinttuisuus; liian kapea tai liian leveä takaosa. Liikkeet: Lyhyet, hypähtelevät tai epävakaat askeleet. Kömpelöt tai keinuvat liikkeet Ristiinastunta ja vinot liikkeet.
Karvapeite: Pitkä- tai pörrökarvaisuus. Karhea tai silkkimäinen karvanlaatu. Muualta kuin edellä mainituista kohdista trimmattu karvapeite.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Urokset yli 60 cm ja nartut yli 56 cm.
Huom. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin.