siperianhusky.net

Jalostuslinjat

Siperianhusky kuuluu niihin rotuihin, joiden sisältä löytyy suuri määrä variaatiota fenotyypissä, ennemmän kuin monissa muissa isojen kennelklubien rekisteröimissä ns. suljetun geenipoolin roduissa. Puhun fenotyypistä, koska tutkimusten mukaan siperianhuskyn heterotsygotia-aste on alle keskitason, eikä siis puhuta geneettisestä variaatiosta. Rotu on lähtöisin pienestä populaatiosta, eikä hyväksyttyjä rotuunottoja ole tehty sitten rodun rekisteröinnin. Ja luvattomien "rotuunottojen" ollessa kyseessä on käytetty koiria, jotka ovat myös pienestä kannasta, niitä on jalostettu sisäsiitoksella ja niillä on ollut vaikutusta vain pieneen määrään koiria. Variaatiota fenotyypissä, eli ulkoisesti havaittavissa ominaisuuksissa ei pidä sekoittaa geneettiseen monimuotoisuuteen.

Kasvattajat jalostavat koiria aina omien mieltymystensä ja päämääriensä mukaan, mutta rodun sisällä voidaan erotella kolme päälinjaa kasvattajien tavoitteista riippuen. Nämä linjat ovat racing line, show line ja old line®.

Usein väitetään, että kaikki siperianhuskyt ovat lähtöisin samoista kantakoirista. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Joistakin linjoista puuttuu kokonaan tietyt kantakoirat, jotka taas löytyvät toisista linjoista. Racing line, eli kilpalinjan koiriin on risteytetty alaskanhuskya, jotta koirien kilpailuominaisuudet parantuisivat. Tästä on kerrottu mm. rotujärjestön kirjassa, samoin eräs pohjoismaalainen kasvattaja on kertonut Suomeenkin tuotettujen kasvattiensa olleen itseasiassa risteytyskoiria. Yhtälailla show linjoissa on tehty risteytyksiä, nimenomaan lemmikkipuolella ja se näkyy mm. "erikoisissa" väreissä, joista merle-väritys paljastaa risteytystaustan, sillä alkuperäisissä siperialaisissa kantakoirissa ei tuota väriä esiintynyt. Suomeenkin on tuotu näitä koiria, joilla on vähintäänkin epämääräinen tausta.

Koirarodut ovat siitäkin hassu asia, että sellaista termiä kuin "rotu" ei pitäisi edes käyttää, varsinkaan kuten sitä nykyään käytetään. Rodulla tarkoitetaan jalostettua kantaa, joka on syntynyt tavoitteena tietyt ennalta määritellyt ominaisuudet. Rekisteröityjen rotujen sisällä kuitenkin tavoitteena voi olla hyvinkin erilaiset ominaisuudet, esim. siperianhuskyn kohdalla sprinttikilpailuun jalostettu racing line koira on todella eri rotu kuin näyttelykehään jalostettu show linjainen. Suljettua geenipoolia, eikä varsinkaan rekisteröintiä pitäisi sekoittaa termiin rotu, kuten nykyään tehdään.

Kuten edellä kerrotusta voi ymmärtää, "puhdasrotuisuutta" ei käytännössä ole olemassa. Kennelklubit, Suomen Kennelliitto mukaanlukien eivät vaadi polveutumistutkimuksia ja sukutaulujen aitous on aina ollut vain koiran kasvattajan sanan varassa. Ja kuten tiedämme, sukutaulut eivät ole aina luotettavia. Silti "rotupuhtauden" nimissä koiria jalostetaan sukusiitoksella ilman terveyttä ja elinvoimaa parantavia rotuunottoja ja roturisteytyksiä, mikä näkyy siinä, että suurin osa tuntemistamme roduista ovat vuosi vuodelta sairaampia. Onkin aiheellista kyseenalaista nykyisenkaltainen rotujaottelu, joka lisäksi aiheuttaa riitoja eri kasvattajien välille kun ns. rotujen sisällä tavoitteet ovatkin täysin päinvastaiset. Mikä näkyy hyvin siperianhuskynkin jalostuslinjoissa.

Old line®, vanha linja

Old line on nimensä mukaan vanha linja, jonka jalostuksessa pyritään alkuperäiseen siperialaiseen käyttökoiraan, painottaen rodun alkuperää työkoirana Siperiassa. Old line koirien jalostuksessa ei painoteta näyttely- tai kilpailumenestystä ja koiran rodunomaista käyttöä vastaa paremmin vaellusretkeily kuin nopeuskilpailut. Siperianhusky on nopein arktisista roduista, eikä sen tarvitsekaan olla alaskanhuskya tai risteytyskoiria nopeampi rekikoira. Old line koirat halutaan säilyttää sellaisina kuin ne olivat Siperiassa ja vaalia niitä arktisia ominaisuuksia, jotka aikoinaan tekivät mahdolliseksi sen, että nämä koirat ovat säilyneet meidän päiviimme asti.

Siperianhusky oli alunperin arktinen rekikoira Siperiasta, missä muotoutui tietynlainen kanta koiria vastaamaan niiden työkäyttöä ja luonnollista elinympäristöä. Ensimmäiset siperialaiset koirat tuotiin Alaskaan vasta vuonna 1908, missä ne jälleen toimivat työkoirina, mutta niillä myös kilpailtiin paikallisia työkoiraristeytyksiä vastaan, joista olikin hyvä vastus siperianhuskyille. Kun rotu rekisteröitiin 30-luvulla siperianhuskyja alettiin käyttää myös näyttelyissä. 50- ja 60-luvuille asti monet näyttelyvoittajat tulivat kenneleistä, jotka kilpailivat koirillaan tai käyttivät niitä muuten työssä rekikoirina. Nämä koirat olivat ns. dual purpose koiria, eli niissä yhdistyivät sekä käyttö että alkuperäinen ulkomuoto. 70-luvulla valjakkokilpailuihin tulivat uudentyyppiset risteytyskoirat ja alaskanhuskyt, joita jalostettiin pelkästään nopeiksi kilpakoiriksi. Paksuturkkiset arktiset työkoirat eivät pärjänneet näille "superkoirille" (kuten niitä silloin kutsuttiin) ja monet alkuperäisiä siperianhuskyja kasvattavat lopettivat kilpailun koirillaan. Osa siperianhuskykasvattajista jatkoi kilpailua ja siten syntyivät kilpalinjan koirat, jotka eivät enää vastanneet alkuperäistä tyyppiä, ja koirat jäivät vanhan linjan kenneleiden jalostusohjelmien ulkopuolelle. Tällöin alettiin puhua vanhan linjan siperianhuskyista (old line), kun haluttiin tehdä ero uuteen kilpalinjaan (jota Suomessa niiden omistajat kutsuivat ”uudeksi kevyeksi linjaksi”). Old line kasvattajat eivät lähteneet muokkaamaan siperianhuskya kilpailuiden vaatimuksien mukaan ja siksi alkuperäinen tyyppi säilyi vain niissä kenneleissä. Old line koirat pohjautuvat alkuperäisiin kenneleihin, eikä linjoihin haluta kilpailuita varten jalostettuja risteytyskoiria eikä myöskään näyttelyihin jalostettuja koiria.

Old line siperianhuskyt ovat eniten alkuperäisten siperianhuskyjen kaltaisia. Niillä tulee olla paksu arktinen turkki ja vahva luusto, joka vastaa alkuperäisten siperialaisten koirien luustoa. Ne eivät ole kulmauksiltaan tai mittasuhteiltaan liioiteltuja ja niistä tulisi näkyä selkeästi, että kyseessä on arktinen työkoira. Vaikka old line koirissa on suhteellisen paljon musta-valkoisia ja sinisilmäisiä koiria, se ei missään nimessä ole se, mitä old linella tarkoitetaan. Monet sekoittavat tuon tietyn ulkonäön "vanhaan tyyppiin", mutta kyseessä on kuitenkin vasta 50-luvulla yleistynyt väritys. Alkuperäisissä koirissa oli monia eri värejä ja niitä on myös old linessa, jossa kaikki värit sallitaan. Old linessa kuitenkin suositaan vahvaa pigmenttiä, jolla on vaikutusta mm. vastustuskykyyn.

Old line rekisteröitiin vuonna 2015 virallisesti yhteisön tavaramerkiksi. Se tarkoittaa, että old line siperianhuskyja kasvatetaan vain SPY ry:n (1986 perustettu old line siperianhuskyjen yhdistys) tiukan jalostusohjelman alaisena ja vain SPY:n jäsenkenneleissä. Ainoastaan old line siperianhuskyilta vaaditaan pakolliset terveystarkastukset, joihin kuuluu tällä hetkellä laaja silmänpohjan tutkimus ja gonioskopia. Myös luustotutkimuksia suositellaan ja kaikki yhdistelmät ovat jalostustoimikunnan hyväksymiä. Old lineen hyväksytään myös siperianhuskyn kantarodun koirat rotuunottoina, jolloin rotuun saadaan tuotua alkuperäisiä siperialaisia koiria laajentamaan geenipoolia ja parantamaan koirien terveyttä ja elinvoimaa.

Racing line, kilpalinja

Racing line on yleisnimitys siperianhuskyiksi rekisteröidyille koirille, joiden jalostuksen päätavoitteena on jalostaa rekikoirakilpailuissa menestyviä koiria. Osa kasvattajista on selkeästi suuntautunut sprinttikilpailuihin, kun taas osa MD- ja LD-matkojen kilpailuihin. Erona alaskanhuskyjen ja risteytyskoirien jalostukseen on se, että jalostukseen käytetään vain niitä koiria, jotka on rekisteröity siperianhuskyiksi. Osa kasvattajista haluaa kehittää rotua eteenpäin niin, että koirat pärjäisivät kilpailuissa risteytyskoirille. Jalostukseen käytetään koiria vain niistä linjoista ja kenneleistä, jotka kasvattavat koiria kilpailuiden vaatimuksiin ja lähtökohtana pidetään siperialaisten koirien historiaa alaskalaisena kilpakoirana.

Siperianhuskyt olivat pitkään ns. dual purpose koiria; kilpailuissa voittavat koirat pärjäsivät myös näyttelyissä. Kun 70-luvulla erilaisten kevyiden "hound-tyyppisten" risteytyskoirien suosio kilpailuissa nousi, täytyi kilpakoirien kasvattajien vastata haasteeseen kilpailussa nopeimmista koirista. Pärjätäkseen lintu-ja vinttikoiraristeytyksille kilpakoirien tuli olla rakenteeltaan niiden kaltaisia, siksi kilpakoirat ovat rakenteeltaan kevyempiä ja korkearaajaisempia, sekä niillä on yleensä lyhyempi/ohuempi turkki.

Myöskään kilpakoirien jalostus ei tapahtunut ns. "yhdessä yössä" vaan käytössä olevasta koiramateriaalista alettiin jalostaa kilpakoiria jo varhaisessa vaiheessa. Leonhard Seppala huomasi 50-luvulla, kuinka kilpakoirat olivat jo muuttuneet rakenteeltaan siperiankoiria kevyemmiksi ja käytti itse jalostustyössään alaskanmalamuuttia saadakseen vahvempia koiria. 60-luvulla Seppala kuvaili Lorna Demidoffin Monadnock koirat lähes täsmälleen alkuperäisten tuontien kaltaisiksi. Eroja oli siis havaittavissa jo ennen 70-lukua ja tulee erottaa alkuperäinen tyyppi varhaisista kilpakoirista, vaikka ero ei vielä ollut läheskään yhtä merkittävä. Rodun yleistyessä ja kasvattajien määrän kasvaessa 70-luvulla ero uuteen kilpatyyppiin ja alkuperäisiin koiriin oli niin räikeä, että vanhan linjan kasvattajat eivät halunneet käyttää selvästi monirotuisilta vaikuttavia koiria jalostukseen.

70- ja 80-luvulla kilpakoirien jalostus meni äärimmäisyyksiin ja siperianhuskyina rekisteröitävien koirien jalostukseen käytettiin myös risteytyskoiria. SHS:n mukaan Keski-Euroopassa kilpailuiden ollessa rajoitetut vain puhdasrotuisille, myös "sekarotuisia" koiria rekisteröitiin ja tehtiin rotuunottoja Alaskasta tuoduista "epämääräisistä" koirista. Zero kennel tuli 80-luvulla tunnetuksi erikoisen näköisistä koiristaan ja myöhemmin kennelin eläinlääkäri on kertonut, että kennelissä jalostettiin risteytyskoiria, jotka myytiin Eurooppaan siperianhuskyina. Christen Rose-Anderssen (Finnemarka kennel) toi Norjaan koiria Zero kennelistä ja on sanonut tienneensä, että ne koirat olivat alaskanhuskyja, jotka olivat vain rekisteröity siperianhuskyiksi. Myös esim. Jeffrey Bragg kirjoitti artikkelissaan "Puhdasrotuiset koirat 2000-luvulla", kuinka kilpalinjan koirien papereihin ei voi aina luottaa ja kirjoitti sivuillaan Sno-Sepp's Elvira of Sepp-Altan olleen muuta kuin papereihin on merkitty. Sukupolvien kilpajalostuksella on saatu aikaan alkuperäisistä siperiankoirista poikkeavia koiria ja oman lisänsä tuovat vielä väärennetyt sukutaulut. Monet suomalaiset kasvattajat ovat asiasta varsin tietoisia ja pitävät risteytyskoirien käyttämistä hyvänä asiana uskoen sen mahdollisesti laajentavan koiriensa geenipoolia. Jotkut kasvattajat kuitenkin linjaavat näihin risteytyskoiriin ja käytännössä siperianhuskyssa voikin olla enemmän alaskanhuskya kuin alkuperäisiä siperianhuskyn linjoja. Kennelliiton rekisterissä on siis käytännössä satoja alaskanhuskyja. Kaikki kilpalinjan kasvattajatkaan eivät hyväksy jalostuksessaan Zero-kennelin koiria.

Kilpalinjan koirien ulkomuoto vaihtelee hyvin paljon. Käyttötarkoituksestaan johtuen kilpalinjan koirat ovat yleensä kookkaampia, lähes poikkeuksetta kevyempiä, korkearaajaisempia ja lyhyt/ohutturkkisempia kuin "perinteiset" siperianhuskyt. Kilpalinjan koirilla on usein kevyet, kapeat päät ja isot korvat. Usein kilpalinjan koirilla on suorat etuosat, mutta ne ovat voimakkaammin kulmautuneita takaa. Yleisin väritys lienee erilaiset harmaat ja ruskeat, ns. "likaista maskia" esiintyy enemmän kuin muissa linjoissa. Luonteeltaan kilpalinjan koirat ovat usein arempia ja nöyrempiä (ei tietenkään aina), niiden tulee olla mahdollisimman helppoja käsitellä valjakossa. Kilpalinjan koirat voivat pärjätä myös näyttelyissä, sillä kilpalinjaa suosiva rotujärjestö kouluttaa suomalaiset tuomarit.

Racing linen sisällä on kolme päälinjaa; Anadyr, New England ja Seppala, joita sekoitetaan jonkin verran keskenään. Näitä jalostuslinjoja ei pidä sekoittaa vanhoihin New England ja Seppala-linjoihin, vaan näillä tarkoitetaan Zero, Igloo Pak etc. 70-luvun linjoja, sekä Willetin ja Braggin uudelleen luomaa Seppala-linjaa.

Show line, näyttelylinja

Show linja syntyi 80-luvulla painottuen voimakkaasti yhteen näyttelyssä menestyneeseen matador-urokseen. 80-luvulla koiranäyttelyt yleistyivät ja näyttelykoirien ulkomuodot yhtenäistyivät, samat huomiot voi tehdä esim. saksanpaimenkoiran kohdalla. Näyttelykoirien halutaan olevan näyttäviä ja siksi niille on jalostettu voimakkaat takakulmaukset ja energiaa tuhlaavat ns. "lentävät liikkeet". Muotisuuntaukset koiranäyttelyissä muuttuvat usein ja samalla muuttuvat jalostuksen tavoitteet. Kun 80-luvulla muodissa olivat raskaat ja etupainoiset koirat, voittavat näyttelykehissä nyt kevyet, väriltään vaaleat ja erittäin pienet koirat.

Innisfree kennel perustettiin vasta 60-luvulla ja sen kantakoirat tulivat alaskalaisista kilpakenneleistä. Molemmat kantakoirat olivat vaaleita harmaita ja Innisfree alkoi keskittyä oman linjansa kehittämiseen ja onnistuikin siinä mainiosti ollen nyt maailman suurin ja todennäköisesti tunnetuin siperianhuskyja kasvattava kennel, joka tuottaa eniten pentuja maailmassa. Kennelin koiria esitettiin paljon näyttelyissä ympäri USA:a ja kennelin koirat alkoivat muovautua erityyppisiksi kuin muut aikansa koirat. 80-luvulla vaalea punavalkoinen BIS CH Innisfree's Sierra Cinnar voitti arvostetun Westminsterin näyttelyn ja se aloitti rodussa uuden suuntauksen. Show linjan koirien sukutauluissa Cinnar voi esiintyä kymmeniä kertoja ja se loi vahvasti nykyisen näyttelylinjan siperianhuskyn. Cinnarin voittaessa näyttelyitä suurin osa kasvattajista halusi show linjan koiria ja vain harva enää jatkoi vanhan linjan koirilla, sillä ne eivät olleet näyttelymuodin mukaisia. Samalla matador-koiria käytettäessä menetettiin arvokasta geneettistä monimuotoisuutta.

Show linjan siperianhuskyjen tyypilliset ominaisuudet muuttuvat näyttelymuodin mukana. Niillä on usein ylikulmautuneet takaosat, jotka mahdollistavat näyttävät "lentävät liikkeet". Liikkeet näyttävät sulavilta pienissä näyttelykehissä, mutta ovat todellisuudessa energiaa tuhlaavat, kun koira joutuu käyttämään energiaa korkealle nouseviin "takapotkuihin" ja venytettyihin etuliikkeisiin. Show linjaisilla on usein ns. "roikkuva rintakehä", jota näkee jo nuorilla koirilla. Tyypillistä on myös pehmeän silkkinen karva, jota on helppo muotoilla näyttelyitä varten. Monia ominaisuuksia ylikorostetaan, hyvänä esimerkkinä pään yksityiskohdat, jolloin koirien päät ovat karhumaisen pyöreät ja lyhyet kuonot saattavat jopa kaareutua hieman ylöspäin. Show linjan koiria käytetään myös rekikoirina ja erityisen suuressa suosiossa ne ovat tietenkin näyttelyharrastajien keskuudessa.

Ensimmäiset show linjan koirat tulivat Suomeen vasta 90-luvulla ja pitkään Suomessa oli vain pari linjaa kasvattavaa kenneliä. 2000-luvun alussa show linjan kenneleiden määrä on räjähtänyt kasvuun ja koiria tuodaan paljon ulkomailta, usein ns. halpatuontimaista. Suomessa ei ole yhtään "vanhaa" show linjan kenneliä ja ensimmäiset kennelit kasvattavat nykyään myös kilpalinjaa tai ovat lopettaneet kokonaan. Uusia show linjaa kasvattavia kenneleitä on sittemmin tullut useita. Ikävä kyllä rodun suosio nostaa rodun myös pentutehtailijoiden suosioon, mikä on jo nähty rotumme kohdalla. Pentutehtaat käyttävät jalostukseen show linjan koiria ja myyvät pentuja suloisten pentukuvien avulla, pentuja myydään jokaiselle, eikä kasvatuksessa ole mitään jalostuksellista päämäärää.

Kun 2000-luvulla muotovalion arvon saavuttamiseksi lisättiin vaatimus koetuloksesta myös näyttelyharrastajat alkoivat "yllättäen" käyttämään koiriaan käyttö- ja kilpailukokeissa. Näyttelylinjoissa on kaksi päälinjaa: Innisfree ja Karnovanda, sekä sadat niihin pohjautuvat kennelit. Suurin osa maailman siperianhuskyiksi rekisteröidyistä koirista on ns. "pet quality"-koiria, jotka pohjautuvat pääosin 80-luvun show linjoihin.

Lisään kuvia myöhemmin! Jos haluat oman koirasi kuvan tälle sivulle, voit lähettää sen: laurakinnunen@hotmail.fi