siperianhusky.net

Vetokoiran koulutus

Meille rekikoiraharrastajille on aina yhtä innostavaa kun lunta alkaa olla sen verran, että reen jalakset saattaisivat kestää parin kilometrin lenkin ilman, että jalakset höylääntyvät olemattomiin hiekkatiellä. Ainakin yhtä innoissaan ovat uudet rekikoiraharrastajat, joilla on ensimmäinen koira odottelemassa talvisen vetoharrastuksen alkua. Ikävä kyllä tämä innostus menee hyvin helposti liiallisuuksiin ja päädytään hurjastelemaan potkukelkalla, koiran ainoina työvälineinä talutushihna ja kaulapanta. Monesti se ensimmäinen koira myös "pilataan" rekikoirana ja sitten ihmetellään miten ne seuraavat koirat ovatkin niin huippuhyviä työssään.

Tällä sivulla olevat ohjeet on kirjoitettu siperialaisiin perustuvalla kokemuksella. Muiden rotujen kohdalla vetoharjoittelun opetteluun liittyy enemmän itse vetämisen ja eteenpäin menemisen opettelua - mitä ei vetokoiraksi jalostetun rodun kohdalla tarvitse erikseen opetella! Näitä koulutusmetodeja voi soveltaa myös ei-rekikoirarotuihin, mutta on pidettävä mielessä niiden erikoistarpeet.

MISSÄ IÄSSÄ HARJOITTELU ALOITETAAN?

Varsinaisen vetoharjoittelun aloittamisella ei ole mikään kiire ja se voidaan aloittaa aikaisintaan 7 kk iässä. Alkukantaiset rodut kuten rekikoirat kehittyvät hitaasti ja niiden kanssa on hyvä aloittaa mieluummin hieman myöhään kuin liian aikaisin. Vetokoiran koulutus alkaa heti kun pentu tulee kotiin. Sille koulutetaan kontaktia ja perustottelevaisuutta kuten luoksetuloa, istumista ja paikallaanpysymistä. Harjoittelu vahvistaa koiran ja ohjaajan suhdetta ja samalla luo pohjaa rekikoiran uralle. Alle 5 kk ikäinen pentu saa laillisesti liikkua vapaana ja on hyvä liikuttaa pentua erilaisilla alustoilla metsässä, jolloin sen lihaksisto ja koordinaatiokyky kehittyvät. Itse alan käyttää pennuilla talutusvaljaita/hihnaa vasta kun ne ovat yli 5 kk ikäisiä.

Kun pentua aletaan ulkoiluttaa kytkettynä sille voi jo alkaa opettaa vetokoiralle tarpeellisia komentoja. Liikkeellelähtö- ja pysähtymiskomennot voidaan antaa tavallisen liikunnan yhteydessä, samoin kuin suuntakomennotkin. Koiraa opetetaan aina positiivisella vahvistamisella, eli palkitsemalla kun se tekee oikein.

VALJAIDEN HANKINTA

Valjaat ovat rekikoiran tärkein työkalu. Valjaat on hyvä hankkia vasta kun pentu on kasvanut täysikasvuiseksi, jolloin valjailla on pidempi käyttöikä. Nykyään markkinoilla on hyvin monenlaista valjastyyppiä ja muotivirtaukset tulevat ja menevät. Yksi kuitenkin pysyy ja on hyväksi todettu siperialaisilla. X-back valjaat sopivat useimmille normaalirakenteisille siperialaisille. Valjaat voi tilata mittatilaustyönä asiansa osaavilta harrastajilta. Erikoistumattomissa eläintarvikeliikkeissä ei yleensä riitä asiantuntemusta, eivätkä valjaat useinkaan ole koiralle sopivia. Markettien valjaat ovat usein myös kalliita, eikä sanaa mittatilaus tarvitse pelästyä, sillä ne ovat usein jopa edullisempia. Valjaita täytyy ehdottomasti sovittaa ensin, mielellään asiantuntijan ohjauksessa. Vetokoiriin erikoistuneilla yrityksillä on nykyään laadukkaita valjaita erilaisiin tarpeisiin.

Älä koskaan vedätä kaulapannassa! Kaulapanta voi normaalikäytössäkin aiheuttaa koiralle vakavia vammoja ja pannan pitäisi olla aina vähintään kahden niskanikaman levyinen. Myöskään talutusvaljaita ei ole suunniteltu vetokäyttöön, vaikka nykyään jopa jotkut kilpavaljakot käyttävät talutusvaljaita. Varsinkin T-malliset talutusvaljaat liikkuvat herkästi pois paikoiltaan, mikä voi saada koiran vetämään virheasennossa. Virheasento voi tuottaa koiralle kipua ja vammoja ja se voi oppia vetämään väärässä asennossa kivun välttämiseksi. Y-malliset ns. talutusvaljaat ovat paremmat, mutta myös ei-vetokäyttöön tarkoitettuna niiden tulee istua oikein, jolloin kaula-aukko on napakka, mutta ei koskaan kurista.

Erilaisia vetovaljastyyppejä on monia, ja kuten sanottua x-back on yksi varma valinta varsinkin siperialaisille. Lyhytselkäisille, syvärintaisille tai muuten erilailla rakentuneille koirille joku muu valjastyyppi voi olla parempi (muut rodut). Ahkion vetoon tarkoitetut "pulkkavaljaat" ovat usein lyhyemmät ja niissä on aisoille varattu paikka. H-back valjaat, joissa on avoimempi selkäosa ovat suosittuja pitkää matkaa juoksevilla koirilla ja kuormanvetoon on omat valjaansa, joissa on leveämpi rintaosa. Nämä ovat valjaiden neljä päätyyppiä. Eri merkeillä on vielä erimallisia valjaita, tunnettuja valjakkourheilun erikoismerkkejä ovat mm. Björkis, ManMat, Peerline, Dragråttan, Non-stop ja Zero DC, vain muutaman mainitakseni. Omille koirilleni Björkis ja Dragråttan x-back valjaat ovat olleet parhaat.

VARUSTEET VETOHARJOITTELUUN

Vetovaljaiden lisäksi harjoittelun aloittamiseen tarvitaan joustava vetoliina ja mielellään myös vetovyö. Nykyään on hyvin tarjolla valmiiksi tehtyjä vetoliinoja, joissa on otettu huomioon vetovyöhön sopiva kiinnitys ja tarkoituksenmukainen jousto-osa. Hyvä pituus liinalle on 2-3 metriä, sen tulee joustaa, jolloin se suojaa sekä koiraa, että ihmistä äkkinäisiltä nykäisyiltä. Liinassa ei kannata käyttää BGB-lukkoja ja ne ovat myös kilpailuissa kiellettyjä. Vetoliinoja on myytävänä yhden ja kahden koiran malleja. Kahden koiran mallia voi omassa käytössä käyttää myös yhdellä, jolloin se on monipuolisena parempi vaihtoehto. Kilpailuihin kuitenkin tarvitsee yhden koiran liinan. Jouston tulee olla liinassa ohjaajan puoleisessa päässä ja joustamattoman osan koiran puoleisessa päässä. Liinan irrotessa/katketessa se saa voimaa jousto-osasta ja iskeytyy voimalla, mutta kun koiran puoleinen osa ei jousta se ei pääse iskeytymään koiraan.

Vetovyöksi (ihminen käyttää tätä) voi hankkia koirajuoksussa ja -hiihdossa käytetyn vyön tai esim. kiipeilyvyön. Siinä tulee olla riittävän leveä selkäosa (kilpailuissa väh. 7 cm korkea), joka tukee hyvin selkää. Liina kiinnitetään vyöhön joko avoimeen koukkuun tai sitten vyössä tulee olla ns. paniikkilukko. Näin hätätilanteissa liinan saa välittömästi irti vyöstä. Vetovöitä on kolmea eri mallia, yleisimmin nähtävä muistuttaa painonnostajan vyötä. Se puetaan vyötärölle ja sen ympärysmittaa säädetään soljilla. Se on monikäyttöinen ja soveltuu parhaiten perusharrastamiseen ihan talutusvyöksi, mutta olen itse käyttänyt sellaista myös pyöräillessä ja kelkkaillessa. Toinen malli muistuttaa kiipeilyvyötä ja siinä on jalkahihnat, jotka estävät vyön nousemista pois paikoiltaan. Sen ympärysmitta ja jalkahihnat ovat säädettävät, jolloin se soveltuu niin kesä- kuin talvipukeutumisen kanssa. Kiipeilyyn tarkoitetuissa vöissä ei aina ole lukkoa liinan kiinnitystä varten, mutta niistäkin voi löytää sopivan mallin. Kolmas malli on kilpailukäytössä yleisin, eli housumalli. Siinä veto kohdistuu laajemmalle alueelle ja se on selvästi selkäystävällisempi kuin muut mallit.

Nykyään vetovyöt ovat paremmin suunniteltuja ja niitä löytyy moneen käyttöön. Non-stop ja ManMat ovat suosituimpia merkkejä. Mieti millaiseen käyttöön vyö tulee, tarvitseeko sen olla monikäyttöinen vai onko mielessä jokin tietty laji. Juoksu- ja hiihtolajeihin on parasta hankkia vyö, joka pysyy paikallaan eli vyö, jossa on jalkahihnat tai housumalli. Kiinnitä huomiota materiaaleihin, kestävät lukot on tehty vahvasta muovista ja valitse liinalle joko avoin koukku tai paniikkilukko oman mieltymyksesi mukaan (avointa koukkua oppii nopeasti käyttämään, eikä liina pääse siitä karkuun). Nykyään vöissä voi olla myös lisävarusteita kuten heijastimia, taskuja (käteviä nameille ja puhelimelle) tai esim. paikka juomapullolle. Sovittaessasi ota huomioon, että vaatetuksen määrä vaikuttaa vyötärön ympärysmittaan ja säätövaraa on hyvä olla.

SUUNTIEN JA KOMENTOJEN HARJOITTELU

Suuntia ja muita komentoja voi opettaa pennulle jo ennen valjas/liina-harjoittelun alkua. Älä anna pennun koskaan vetää kaulapannassa! Ellei heti halua hankkia varsinaisia vetovaljaita voi harjoittelun aloittaa Y-mallisilla talutusvaljailla. Anna pennun mennä edellä ja kehu kun liinaan kohdistuu vetoa - tässä ei yleensä rekikoirilla ole ongelmaa! Perinteisin keino suuntien opettamiseen on "juoksutusmenetelmä". Koira on kytketty valjaista liinalla vetovyöhön ja se vetää ohjaajaa. Tähän voi liittää ensimmäiset komennot eli liikkeellelähdön (mush tai esim. mennään), vauhdin lisäämisen (hike/hike up, tai vastaava suomeksi) ja pysähtymisen (whoa, tai seis).

Meillä whoa, eli "vou" tarkoittaa vauhdin hidastamista ja seis pysähtymistä. On hyvä myös opettaa pentu kulkemaan haluttua reunaa tiellä. Riippuu missä ja millä tavalla koiran kanssa liikutaan, joten on hyvä opettaa se menemään sekä vasenta että oikeaa reunaa. Meillä on käytössä vain "reunaan"-käsky, jolloin koirat kulkevat oikeaa reunaa. Tätä käytetään pyöräillessä ja reellä liikkuessa ajoradaksi katsotulla kulkuväylällä, jolloin on kuljettava oikeaa reunaa. Jalankulkijana vasenta reunaa kulkiessa pystyn tarvittaessa ohjaamaan koiran haluttuun reunaan.

Vauhdin lisääminen ja hidastaminen ovat tärkeitä taitoja treenatessa valjakolla, mutta myös yhden koiran kanssa. Koiran on osattava hiljentää vauhtia polvia rasittavissa alamäissä ja lisätä vauhtia tarvittaessa.

Suuntakäskyt vasen (haw) ja oikea (gee) harjoitellaan samalla tavalla ja komento annetaan hyvissä ajoin ennen käännöstä. Kun koira tekee oikein se palkitaan kehuilla. Jotkut käyttävät myös lisänä kaulapantaan sidottua pitkää liinaa, jolla voi korostaa annettua komentoa kosketuksella. Reitit, joissa on paljon risteyksiä ovat erinomaisia suuntien opetteluun. Vaihtele reittiä usein, ettei koira opi reittiä ulkoa. Paikallaan pysyminen on myös tärkeää osata. Sitä voi opettaa samalla tavalla kuin "paikka"-komentoa opetetaan tai koiran voi sitoa kiinni, jolloin se oppii pysymään paikallaan valjastettaessa ja tauoilla.

Varsinkin johtajakoirien tulee osata suuntakomennot erinomaisesti. Pienellä valjakolla "ei sinne"-korjauksia voi vielä käyttää, mutta mitä isompi valjakko sitä tärkeämpää on hyvin toimiva johtaja. Parhaat johtajat ovat ns. avoimen kentän johtajia. Ne osaavat suunnat suullisista komennoista ja kääntyvät oikeisiin suuntiin avoimella alueella, missä ei ole valmista uraa. Gee/haw-johtajat osaavat seurata selvää uraa ja osaavat kääntyä komennosta risteyksissä. Ne eivät kuitenkaan mielellään johda valjakkoa esim. umpihankeen. tai minnekään, missä ei ole selvästi erottuvaa reittiä. Urajohtajat osaavat johtaa valjakkoa selvällä uralla, mutta ne eivät osaa suuntakäskyjä. Vaikka omista siperialaisistani kaikki ovat eritasoisia johtajia, kaikista ei tule koskaan johtajia. Johtajakoira tarvitsee itsevarmuutta, älykkyyttä ja suuren innon mennä eteenpäin. Johtaja ei saa koskaan kiinnostua vastaantulijoista tai muista ulkoisista ärsykkeistä. Sen tulee pitää aina liinat kireällä ja mielellään osata myös suunnat.

Muita komentoja ovat ohittaminen esim. "ohi"-komennolla, käytä sitä kaikissa tilanteissa muita ohittaessa äläkä päästä koulutuksessa olevaa koiraa vastaantulijoiden luokse. Ohitustilanteissa vauhdin lisääminen yleensä auttaa. Älä kuitenkaan häiritse harjoituksillasi muita kulkijoita, pyydä ensimmäisiin ohitusharjoituksiin apulaisia. Lisäksi on hyvä opettaa koira kääntymään takaisin esim. "takaisin"-komennolla. Oikein nokkelat koirat osaavat kääntää valjakon molemmilta puolilla "come gee"- ja "come haw"-komennoilla.

Jos suinkin on mahdollista olisi hyvä päästä harjoittelemaan valjakkoon turvallisten vetokavereiden kanssa. Muiden koirien tulee olla saman tasoisia kuin oma koirasi ja ohjaajalla tulee olla vankka kokemus, ettei koirallesi jää huonoja kokemuksia. Vetämisessä on pitkälti kyse metsästys- ja laumakäyttäytymisestä ja lajitoverit psyykkaavat kotikoirankin aivan uudelle tasolle. Mitä varhaisemmassa vaiheessa se pääsee oppimaan rekikoiran tavoille sitä innokkaampi vetäjä koirasta yleensä tulee. Kasvattajat ottavat mielellään kasvatteja ja vieraitakin koiria valjakkoon. Voit myös kysellä eri paikkakuntien yhteistreeneistä esim. Facebookin Koiravaljakkoharrastajat-yhteisössä.

vetoharjoittelu ilman taakkaa

Kun pentu täyttää 7 kk, sen kanssa voidaan aloittaa harjoittelu pienen painon kanssa. Tyhjä pulkka ei ole paras vaihtoehto vetoharjoittelulle, sillä se helposti liukuu koiran jaloille tai liikuu yllättäväsi ja äänekkäästi tuulen mukana, säikäyttäen herkemmän koiran kerta toisensa jälkeen. Ensin koira totutetaan siihen, että jotain äänekästä ja "arvaamattomasti" liikkuvaa seuraa takana. Paras tähän harjoitukseen on esim. puupalikka, matto tai vastaava enemmän kitkaa aiheuttava, kevyt esine. Omien koirien kohdalla ne ovat pari kertaa vilkaisseet taakseen, että mikäs siellä tulee, eikä ongelmia sen suhteen ole ollut. Pelokas taaksepäin vilkuilu, selän köyristäminen ja hännän vetäminen alas jalkojen väliin ovat merkkejä siitä, että koira pelkää takana tulevaa esinettä. Jos koira pelkää, täytyy rauhallisesti hidastaa vauhtia ja jatkaa itse koiran rinnalla kuin näyttäen esimerkkiä, ettei tilanteessa ole mitään pelättävää. Älä "surkuttele" koiraa vaan toimi itsevarmasti koiraa ohjaten. Ensimmäisillä harjoituskerroilla ilman varsinaista taakkaa koira on kaulapannasta kiinni talutushihnassa. Kun koira on tottunut juoksemaan liina kireällä välittämättä lainkaan takana tulevasta esineestä voidaan aloittaa vetämään taakkaa.

harjoittelu taakan ja vetovälineen kanssa

Taakaksi kelpaa hyvin vaikka vanha auton rengas (ilman vannetta), se on tarpeeksi painava, eikä talvellakaan pääse liukumaan koiran jaloille. Renkaan kanssa riittää muutaman sadan metrin treeni, sillä vain opetetaan koiraa vetämään painoa. Seuraavaksi voidaankin jo lähteä liikenteeseen potkukelkan/kicksparkin tai muun vastaavan välineen kanssa! Liinan täytyy olla sen verran pitkä, että ehdit jarruttaa ajoissa jos/kun koira pysähtyy. Liinan toinen pää voi olla kiinni vetovyössä tai sitten tarpeeksi ylhäällä vetovälineessä, jotta koira pystyy liikkumaan vapaasti. Vetovyö on vauhdikkaassa menossa paras siitä syystä, että kiinnityskoukku on niissä avonainen tai ns. paniikkilukko, jonka saa tarvittaessa nopeasti auki. Koira ei myöskään pääse karkuteille kelkka mukanaan!

Kun siperianhusky on perheen ainoa rekikoira, se on luultavasti tottunut, että se saa lenkin aikana pysähdellä nuuhkimaan hajuja ja merkkailemaan. Vetoharjoittelussa tämä ei kuitenkaan ole sallittua. Varsinkin ajaessa sellaisella alueella, missä on kulkenut muita koiria, halu pysähtelyyn voi olla suuri. Aina kun koira meinaa pysähtyä, ajajan täytyy antaa käsky mennä eteenpäin ja kehua koiraa kun se ei pysähdy. Monesti on kuitenkin niin, että se ensimmäinen rekikoira tottuu pysähtelemään vetäessä. Laumassa niiden motivaatio vetää on paljon suurempi, jolloin virheellisesti usein luullaan ns. kotikoiria, joilla ei ole valjakkokekomusta huonommiksi vetokoiriksi. Samoin käy usein ensimmäisen koiran koulutuksessa muutenkin, eli se ensimmäinen on "vaikein" kouluttaa ja seuraavat ovat huomattavasti helpompia. Yhtä usein kuitenkin unohdetaan, että se ensimmäinen koira on kouluttanut seuraavat koirat ja pitää laumassa kuria yllä taitavammin kuin ihmiset. Myös omat taidot kasvavat vuosi vuodelta. Koiraa täytyy aina kannustaa menemään eteenpäin eikä ns. "jäniksiä" saa missään tapauksessa käyttää. Älä siis laita pentua juoksemaan moottorikelkan tai minkään muunkaan perässä, pentu on hädissään kun se meinaa jäädä laumasta ja saattaa vammautua pahasti ylittäessään omat voimansa. Hiihtäjän tai moottorikelkan perässä juoksutettuja koiria on kuollutkin liiasta rasituksesta!

taakka ja matka

Yleisesti ottaen siperialainen vetää kaksi kertaa oman painonsa verran lyhyellä matkalla ja oman painonsa verran pitkällä matkalla. Aluksi treenit kannattaa pitää lyhyinä 1-2 km pituisina matkoina, ensimmäiset kokeilut n. puolessa kilometrissä. Harjoittelu täytyy lopettaa aina silloin kun koiralla on hauskaa ja sillä on vielä energiaa mennä pidempääkin matkaa! Selvä merkki liian rankasta treenistä on kun koira ei halua valjaita ylleen ja saattaa jopa lähteä pois paikalta kun valjaat otetaan esiin. Tällaisessa tapauksessa harjoittelu on aloitettava alusta, eli lyhyttä alle puolen kilometrin matkaa ja koiran kunnon kasvaessa voi hitaasti siirtyä yhä pidempään matkaan.

Miten pitkää matkaa sitten voi mennä? Vanha sanonta kuuluu: ei se matka tapa, vaan vauhti. Nuorten koirien kohdalla on kuitenkin otettava myös matka huomioon. Alle vuoden ikäisen koiran kanssa ei ajeta yli 10 km matkoja. 1-2-vuotiaatkin (yearlings) ovat vielä todella nuoria kovaan käyttöön ja matkat tulisi pitää alle 30 km:ssa. Valjakon taso (koirien määrä, ikä, kokemus, treeni, rakenne jne.) vaikuttavat paljon siihen millaista matkaa/vauhtia/taakkaa voi vetää. Muista, että mitä maltillisemmin treenaat sen paremman ja pitkäikäisemmän vetokoiran saat.

Muilta rekikoira-kokonaisuuden sivulta löydät lisäinfoa! Treenikausi- sivulla on infoa treenin suunnittelusta ja kauden merkityksestä vetoharjoitteluun. Lajeista ja kilpailuista on omat sivunsa.