Muuta

Tästä osiosta löytyy kaikki lisämateriaali, jota en ole kokenut pääkategorioiden alle sopivaksi.
Usein kysyttyä-sivulla koetan vastata ajankohtaisesti yleisempiin kysymyksiin ja rekikoirakirjastossa on esittely osasta omistamistani kirjoista ja elokuvista. Täältä löytyy myös tekijän esittely ja vanhalta sivustolta arkistoitua materiaalia.

              

Usein kysyttyä  Rekikoirakirjasto   Ylläpidon esittely  Viikon kuva-arkisto   Sivukartta  Lähteet

Ylläpidon esittely

Siperianhusky.net on vuosien aikana laajentunut sisältämään valtavasti infoa rekikoirista ja tarkemmin vanhan linjan Old Line siperianhuskyista. Sivuston tarina alkaa ajalta 2001-2002, jolloin minulla oli ollut oma siperianhusky jo jonkun aikaa. Tuohon aikaan netissä ei ollut rotujärjestön sivujen lisäksi muita laajoja infosivuja ja sivut olivat tuolloin pääosin koirani Seron omat kotisivut, mutta sisältönä oli jo tuolloin rotuinfoa ja kuvia huskytapahtumista.

Olen Laura Kinnunen ja asun Joensuussa. Olen ammatiltani erä- ja luonto-opas ja työskentelen talvikaudet pohjoisessa koiravaljakko-oppaana. Aiempina kausina olen ollut töissä Islannissa, Ruotsissa (Kiruna) ja Suomen Lapissa (Sinettä). Siperianhuskyja minulla on ollut vuodesta 2001 lähtien. Siperianhusky.net syntyi vuonna 2005 kun hankin tämän domain-nimen. Sen jälkeen eri ulkoasuja on ollut ainakin neljä, edellisen ulkoasun uudistuksen tein vuonna 2010 opiskellessani viestintää. Täyden ulkoasun ja sisällön uudistuksen toteutin syksyllä 2016, jolloin julkaisin "siperianhusky.net 2.0"-sivuston, jonka parissa olin työskennellyt jo parin vuoden ajan.

Elämäni koirat

Ensimmäisen oman koirani ja samalla ensimmäisen siperialaiseni sain ollessani peruskoulussa. Sitä ennen oli kuitenkin vuosien tutustuminen eri koirarotuihin ja lopuksi parin vuoden tarkempi tutustuminen siperianhuskyyn. Siperianhusky oli ollut haaveenani niin kauan kuin muistan ja perhe "hyväksyi" rodun omakseen vuonna 1999, jolloin kävin ensimmäisen kerran tutustumassa huskyihin myös kilpailuissa. Perheessäni ei ollut aiemmin ollut koiria tai muitakaan eläimiä, joten voin sanoa kiinnostuksen koiriin ja eläimiin olevan synnynnäistä eikä opittua. Ennen omaa koiraa hoidin naapuruston koiria ja ulkoilutimme mm. raveissa vieraita koiria pienistä roduista bernhardilaiseen.

Viereisessä kuvassa ensimmäiset koirani Sero ja Valo, kevät 2004.

Vuonna 2000 olin jo mukana huskyharrastuksissa ja kävimme tutustumassa koiriin niin kilpailuissa kuin näyttelyissäkin. Kilpailuissa näkemäni huskyt eivät vastanneet kuvaa arktisesta siperianhuskysta ja päätimme, että kun husky tulee, se tulee perinteisistä linjoista. Lopulta päätimme ottaa Old Line siperianhuskyn, koska ne olivat luonteeltaan erinomaisia ja ne kaikinpuolin näyttivät juuri siltä, miltä siperiankoiran tulee näyttää. Paljon aikaisemmin 90-luvulla, ennen kuin tiesin mitään siperianhuskyista, olin ihaillut nimenomaan Old Line siperianhuskyja (sitä tietämättäni), kuten Norstarr's Baanchia ja Kuuhaukun koiria. Lainasin kirjastosta Baanchin kuvan takia erästä vanhaa koirakirjaa ja lopulta kirjastonhoitaja antoi kirjan minulle omaksi. Voinkin sanoa, ettei minun ole tarvinnut etsiä minulle sopivaa koiraa, vaan ihanne on aina ollut sama.

Sero tuli minulle "kohtalon sanelemana", se oli ainoa jäljellä oleva pentu, halusimme nimenomaan uroksen. Sero oli unelmien täyttymys ja koska halusin päästä ajamaan reellä, hankimme vuonna 2003 toisen koiran. Halusin jälleen uroksen ja tällä kertaa valitsin tarkasti sopivan pentueen, minun täytyi saada pentu K. Erämaan Enkelin lisäksi toiseltakin Kuuhaukun huippunartulta K. Luminan Unelta. Ja jälleen kävi niin, että pentueeseen syntyi vain yksi uros. Valo tuli tietenkin minulle ja parempaa en olisi osannut toivoa, Valo oli kaikinpuolin hieno koira, uskomattoman sydämellinen ja kiltti, mutta samalla täysillä töitä tekevä valjakkoni johtajakoira.

Viereisessä kuvassa lukioaikainen parivaljakkoni, jonka kanssa retkeilimme ahkerasti.

Ajettuani jonkin aikaa kahden uroksen valjakolla (ajoimme jopa 20 km matkoja kahdella koiralla) tulin siihen tulokseen, että kolmas vetokoira on saatava. Palattuani eräältä pitkältä valjakkoretkeltä totesin vain vanhemmilleni, että tarvitsemme kolmannen koiran valjakkoon. Ensimmäiselle koiralleni Serolle kaavailtiin pentuja ja halusin tietenkin siitä narttupennun. 2007 kohtalo puuttui jälleen peliin kun 5 pennun pentueeseen syntyi vain yksi narttu, K. Suden Saaga, eli Odessa, jossa parhaalla tavalla yhdistyvät koirani Sero ja Valo (isä ja eno). Ainoana narttuna Odessa oli jätetty siitoskoiraksi ja pääsin tuon yhteistyön kautta tutustumaan läheisesti siperianhuskyjen kasvatukseen. Odessan ensimmäinen pentue syntyikin luonani ja ennen ensimmäistä omaa pentuettani minulla oli jo kokemusta useista astutuksista ja synnytyksistä.

2013 minulla oli jälleen tarvetta lisäkoiralle valjakkoon ja astutin Odessan hienolla tuontiuroksella. Jälleen kerran, pentueeseen syntyi vain yksi narttu ja 6 urosta. Sillä hetkellä kun tyttö syntyi tiesin, että se on minun ja annoin pennulle nimeksi Verona, Hurtsin Verona-kappaleen mukaan. Olin suorittanut SKL:n kasvattajakurssin jo vuonna 2006 ja vuonna 2013 hain ja sain FCI:n kennelnimen. Silloin minut lisättiin Kuuhaukun kennelnimelle toiseksi kasvattajaksi, sillä yhteistyö Jaana Sudensaagan kanssa oli jatkunut ja minulle olisi kunnia aikanaan jatkaa vanhan ja arvostetun kennelin työtä. Ensimmäisessä pentueessani koirien tyyppi on juuri sitä, mitä olen aina halunnutkin. Verona on paras käyttökoirani, sisukas vetäjä ja avoimen kentän johtajakoira. Vaikka se onkin melko pienikokoinen ja joka suunnasta hieman "töppönen", kuten sitä kutsumme.

Seuraavaksi sain toteutettua vuosikausien unelmani kun sain tuotettua Venäjältä siperianhuskyn kantarotua edustavan Chukotka Sleddogin. Minulla oli jo aiempaa kokemusta rodusta, sillä Jaanalla oli niitä kennelissään. Olin jo yli kymmenen vuoden ajan luonut suhteita rodun harrastajiin ja viimein löysimme hyvän kasvattajan, joka oli kasvattanut rotua jo 80-luvulta asti ja on kynologina todellinen alkuperäisrotujen asiantuntija. Vega oli rakkautta ensisilmäyksellä. Nähtyäni näiden koirien alkukantaisen elämänilon, käyttöominaisuudet ja voimakkaan viettikäyttäytymisen, sekä kultaisen luonteen voin sanoa, että näistä koirista ei ole takaisin menemistä!

Kasvatan old line® siperianhuskyja

Kasvatan siperialaisia ensisijaisesti omiin tarpeisiin ja harvinaisen Old Line-linjan säilyttämiseksi. Old Line® rekisteröitiin virallisesti yhteistön tavaramerkiksi vuonna 2015, jolloin linjan nimi on suojeltu ja sitä kasvatetaan vain SPY ry:n jalostustoimikunnan alaisena.

Tärkeimpänä Old Line siperianhuskylla pidän terveyttä, sen jälkeen tulevat oikea luonne, arktinen, rotumääritelmän mukainen ulkomuoto, sekä käyttöominaisuudet. Mielestäni siperianhuskyn tulee sekä näyttää arktiselta rekikoiralta että olla niin rakenteeltaan kuin mieleltään soveltuva rekikoiratyöhön. Rotukoiria kasvattaessa tärkeää on alkuperäisten käyttöominaisuuksien (joita siperianhuskylla ovat myös oikea luonne ja arktinen työkoiran ulkomuoto) ja rodun "kulttuuriperintönä" säilyttäminen. Rotujen säilyttäminen alkuperäisinä on yhtä tärkeää kuin laajan geenipoolin vaaliminen, siksi olen ehdottomasti kantarotujen rotuunottojen kannalla ja kannatan myös asiantuntijoiden laatimia roturisteytyksiä.

Jalostukseen käytän vain kliinisesti terveitä koiria, jotka ovat silmätarkastettuja. Kaikki omat koirani myös selkä-, polvi- ja lonkkatutkitaan yli 3-vuotiaina. Jalostukseen käytän vain yli 3-vuotiaita koiria, jolloin ehdin testata nartut valjakkotyössä ja niiden terveydestä voidaan olla varmempia (moni sairaus puhkeaa vasta vanhemmilla koirilla). Tunnen kaikki koirieni esi-isät sukupolvien ajalta, mikä on tärkeää yhdistelmiä suunnitellessa. Myyn pentuja vain ehdoin yhteistyöhaluisiin koteihin, jotka haluavat nimenomaan Old Line® siperianhuskyn.