siperianhusky.net

Rekikoirat tehotuotantoeläiminä

© 2010 Laura Kinnunen

Julkaistu siperianhusky.netissä eläinten päivänä 4.10.2010
Päivitetty 29.1.2013
Päivitetty 27.8.2016, lisätty alkusanat.

Alkusanat: Minun pitäisi lisätä tämän jutun alkuun jonkinlainen disclaimer, sillä olen monet kerrat nähnyt kuinka joku on hyvää tarkoittaen linkittänyt tämän sivun ja pian linkin yhteydessä ollaan kommentoimassa negatiivisesti kuinka tämän sivun teksti on täysin perätöntä. Kyseessä lienee muutama sama henkilö, joilla on itsellään kytköksiä safarikenneleiden toimintaan ja jotain henkilökohtaista minua vastaan (vaikka en näitä ihmisiä tunne). Mikään tällä sivulla ei ole minun keksimääni, lähteet on merkitty tekstin sisään. Voin vain vapauttaa itseni vastuusta sen suhteen, että ihmiset, jotka eivät ymmärrä lukemaansa kuitenkin lukevat tätä sivua.

Toivonkin, että jatkossa tätä kommentoivat ovat oikeasti edes vaivautuneet lukemaan tämän tekstin ja kritisoidessaan sitä esittäisivät edes yhden järkevän argumentin. Eläinsuojeluasioissa usein kuultu klisee on se, että jossain muualla asiat ovat huonommin. Safarikoirat voivat aina hyvin kun verrataan Kiinan koiranlihabisnekseen tai oikeastaan eläinten oikeuksista ei pitäisi edes keskustella, koska ihmisoikeuksissakin on parantamisen varaa.

En ole missään vaiheessa yleistänyt asiaa koskemaan kaikkia safariyrityksiä, mikä on lukenut tekstissä sen ensijulkaisusta asti. Safarikenneleissä on suuria eroja, jotkut hoitavat asiat hyvin ja sitten on nämä tapaukset, jotka päätyvät lööppeihin asti. Se, että joku tekee asiat hyvin ei poista sitä tosiasiaa, että monissa safarikenneleissä koiria kohdellaan vähintäänkin epäeettisesti.

Rekikoirat tehotuotantoeläiminä

Kesällä 2009 valtavan rumban koirapiireissä aiheuttanut ja Helsingin Sanomia myöten uutisoitu safarikennelin konkurssi aiheutti järkyttyneitä tunteita koiraharrastajien lisäksi myös ns. tavallisissa ihmisissä. Netin keskustelupalstoilla ja sähköposteissa pyöri viesti, jossa uhattiin lopettaa yli 80 rekikoiraa. Ihmiset kauhistelivat tätä ainutkertaista tapausta ja asiaa hoitaneet henkilöt nostettiin jonkinlaisiksi eläinpelastussankareiksi myydessään ilmeisesti monirotuisia koiria 100-150€ hintaan. Lyhyt on muisti ihmisillä ja tapausta puidessa unohdettiin täysin kaikki edelliset safariyritysten konkurssit, joissa koirat ovat joutuneet kärsimään.

Ensimmäinen safarikennelin konkurssi omalta harrastusajaltani oli lokakuussa 2002 kun Värtsilässä jouduttiin pakkohuutokauppaamaan n. 60-70 koiraa. Jo kahdeksan vuotta sitten netin keskustelupalstoille ilmestyi aivan samanlainen juttu, jossa kerrottiin lopetusuhan alla olevista 60-70 rekikoirasta. Koirat olivat olosuhteisiin nähden hyväkuntoisia, vaikka niissä oli myös eläinlääkärin tarkastuksen mukaan aliravittuja koiria. Monilla koirilla ei ollut edes vettä saatavilla ja jotkut olivat haavoilla, mm. yksi narttu, jolla oli pennut. Safarikoirille oli tehty iso aitaus aukealle, peltomaiselle alueella ja aitauksen sisällä oli kymmeniä koiria ketjunpätkissä kiinni, aitauksen yhdellä sivulla oli tarhat osalle koirista. Olosuhteet eivät vastanneet eläinsuojelulain määräämiä vähimmäisolosuhteita ulkokoirille.

Koirille oli järjestetty ruokaa ja hoitaja huutokauppapäivään asti, jonka jälkeen eläinten pitoa alueella ei voitu jatkaa puutteellisten olosuhteiden vuoksi (lääninell.). Ellei koiria saataisi myytyyn huutokaupassa ne lopetettaisiin. Osa kennelin koirista oli rekisteröityjä ja osa rekisteröimättömiä. Rekisteröityjä koiria myytiin aluksi kalliimmalla ja koiria koetettiin myydä kokonaisina valjakoina. Jäljelle jäi n. 50 rekikoiraa, jotka eräs rekikoirista kokematon osti 100€:n hintaan. Huutokaupan jälkeen näitä koiria myytiin edullisesti muutamista euroista alkaen, tarkoituksena oli saada lopuillekin koirille kodit. Iltaan mennessä jäljellä oli n. 20 koiraa, yksi pentue, vanhuksia ja joitakin muita vaikeammin myytäviä koiria. On selvää, että osa koirista päätyi jälleen safarikenneleihin. Eläinlääkäri kävi myöhemmin tarkastamassa jäljelle jääneitä koiria ja niistä lopetettiin 5 vanhaa tai muuten huonokuntoista koiraa.

Loput koirat saatiin lopulta reilussa viikossa myytyä, mutta joidenkin kohdalla tiedän tulleen ongelmia, kuten jotkut olivat rotujärjestö SHS:n palstalle kirjoittaneet. Valkoiset koirat olivat olleet todella arkoja, eikä esimerkkitapauksen koira antanut uuden omistajan edes koskea siihen. Koira pelkäsi valtavasti miehiä ja jalkoja (omistaja arveli koiran tulleen potkituksi) ja saattoi laskea alleen jos ympärille tuli useampia miehiä. Kyseinen narttu jouduttiin lopettamaan puolen vuoden kuluttua, sillä se oli niin ihmisarka, ettei arjesta koiran kanssa tullut mitään. Myös muilla Värtsilän konkurssikennelistä otetuilla koirilla oli ollut omistajiensa mukaan samanlaisia ongelmia. Aitaverkon huutanut kävi hakemassa aitauksen pois, vanhat jäljelle jääneet kopit poltettiin ja lopetetut koirat haudattiin. Tapauksesta uutisoitiin lehdissä kun se oli ajankohtaista, mutta kukaan ei ryhtynyt toimenpiteisiin rekikoirien olojen parantamiseksi.

2002 safarikennelissä jouduttiin tekemään eutanasia 30 koiralle

Toinen julkisuuteen tullut järkyttävä tapaus oli vuonna 2002, kun Lapissa konkurssiin joutuneessa safarikennelissä jouduttiin lopettamaan 30 koiraa ja vain seitsemän koiraa jätettiin henkiin. Jo aikaisemmin kyseisestä kennelistä oli lähtenyt joukoittain koiria myyntiin ja eräs old line siperianhusky oli myyty 20 koiran kimppakaupassa ja sitä oltiin jo pian myymässä eteenpäin. Viimein koiran päädyttyä uudelle omistajalleen koira oli huonossa kunnossa, laiha ja haavoilla (uuden omistajan mukaan valjaat hanganneet koko rinnan auki). Käräjäoikeudessa safarikennelin omistaja sai tuomiona 2 kk ehdollista vankeutta ja 200 € sakot koirien väärästä kytkentätavasta (koirat oli jätetty helteessä metrin pituisiin ketjuihin). Valitus hovioikeuteen poisti edellisessä tuomiossa annetut sakot, koska laissa ei muka ollut erityisvaatimuksia koirien kytkentätavasta. Lopetuspäätöksen pahasti nälkiintyneille koirille antoi kaksi eläinlääkäriä kahden kunnan alueelta ja poliisi lopetti 30 koiraa. Valokuvatodisteiden mukaan lopetetut koirat olivat pahoin nälkiintyneitä ja näin myös itse 2 kyseisestä paikasta pelastettua koiraa, enkä ole koskaan nähnyt niin huonokuntoisia koiria. Jutun yhteydessä puhuttiin safarikoirille erityisluvasta pitää niitä lyhyissä ketjuissa, mutta nykyään eläinsuojeluvalvojat osaavat tarkastaa koirien oikeanlaiset pito-olosuhteet myös tarhojen ja ketjujen osalta. Rekikoiraharrastajien asenne nähtiin myös tässä järkyttävässä tapauksessa kun tapauksesta tuomittu henkilö toimi näkyvästi vielä tapahtuman jälkeenkin rotujärjestössä.

Lue tarkemmin jutusta: Pisan ja Rascalin ihmeellinen tarina (linkki). SPY ry teki jo tuolloin Kennelliitolle aloitteen safarikenneleiden sertifiointijärjestelystä, jonka tarkoitus oli saada yritykset tiukan valvonnan alle. Kennelliitto ei esittänyt minkäänlaista kiinnostusta asiaa kohtaan. Tapaus oli jo toinen lyhyelle ajalle ja lopetettujen koirien määrä oli järkyttävä, mutta tapaus on jäänyt unohduksiin, eikä siitä enää mainitakaan.

Vuonna 2008 julkaistiin Suomen Kuvalehdessä juttu safarikenneleistä, johon oli myös listattu kaikki Lapin safarikennelit ja niiden koiramäärät. Jutussa kerrottiin mm. kuinka yhdelle johtajakoiralle annettiin alaselän jäykkyyden takia tulehduskipulääkettä kesken retken. Selvää on, että sairaat ja kipuiset koirat pitäisi jättää pois töistä tai laittaa kokonaan eläkkeelle. Jutun yhteydessä julkaistiin netissä myös video "Huskysafarilla Lapissa", jokainen tehköön omat johtopäätöksensä: (katso video) .

On huolestuttavaa kuinka ihmiset eivät anna rekikoirille niiden ansaitsemaa arvoa ja safariyrittäjät saavat rikkoa lakia miten haluavat. Esimerkiksi rotujärjestön keskustelufoorumilla on ollut keskustelua siitä, kuinka koirat hakataan kepillä hiljaisiksi, etteivät ne innoissaan huuda ja riehu lähdössä tai kuinka on käytettävä väkivaltaa, jotta ne pystyvät työskentelemään tappelematta toisten koirien kanssa. Usein kuulee myös uskomattomia kommentteja siitä, kuinka koiran lyöminen on täysin hyväksyttävää, mutta potkiminen ja hakkaaminen vain hätätilanteissa. "2 luku Eläintenpito 3§ Yleiset periaatteet: Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet."

Uusi juttu mediassa tuli 12/2009 ilmestyneessä Hymy-lehdessä, jossa otsikolla "Koiravaljakkoja saa rääkätä luvan kanssa" kerrotaan karu totuus safariyritysten koirien kohtalosta, jota on jo vuosien ajan yritetty piilotella. Sesonkikausina Lappiin virtaa koiravaljakoita muualta Suomesta ja jopa ulkomailta. Näillä koirilla ei tietenkään ole eläinsuojelulain vaatimia olosuhteita, vaan ne saattavat olla koko kauden ketjunpätkissä kiinni, tai autossa pienissä koirakuljetuksiin tarkoitetuissa kopeissa. Jutun mukaan rekikoiria on jätetty puihin kiinni pitkillä matkoilla tarkoituksena hakea ne myöhemmin, mutta niiden unohduttua metsään koirat ovat kuolleet nälkään ja kylmyyteen. Myös useita koiria on jo vuosikausien ajan karannut Lapin luontoon ja jäänyt sille tielleen, ulkomaiset ajajat eivät ole viitsineet jäädä odottelemaan koiriensa löytymistä ja joskus koirien löydyttyä myöhemmin, ne ovat saaneet uudet kodit. On selvää, että rekikoiria potkitaan pahaankin kuntoon ja Lapin Safarit Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Niva toteaa Hymy-lehden jutussa: "Valjakkokoirat ovat sudesta seuraavaksi pahimpia, kyllä niitä pitää komentaa kovastikin. Ilman potkaisuja ne tuskin tottelisivat. Koiria hoidetaan liiankin hyvin". Vaikka valjakkoajajat ajaisivat niillä astetta pahemmilla, eli susilla, se ei silti missään tapauksessa oikeuta eläinten pahoinpitelyyn!

Viimeisin tapaus, josta uutisoitiin YLE Lapin nettisivuilla 17.5.2010, oli Sodankylän Kakslauttaselta, kun maastosta lumen sulaessa löytyi n. 12 koiran raadot. Koiria oli kahdessa eri kohdassa ja koiria oli paikalle viety todennäköisesti alkutalvesta aina huhtikuun lopulle asti ja osa koirien ruumiista oli löydettäessä aivan koskemattomia ja osa päätä ja luita myöten raadonsyöjien toimesta hävitettyjä. Läänineläinlääkäri ei 8.5 epäillyt eläinsuojelurikosta, vaan tutkimus keskittyi siihen, kuka oli rikkonut jätelakia dumppaamalla koiranraatoja tunturiin. Tapaukseen liittyen alkoi myös levitä lisää huhuja safarikenneleiden toiminnasta ja kuolleiden koirien hyötykäytöstä: "Raatojen löydyttyä on lähtenyt liikkeelle villejä huhuja koirien nylkemisestä ja jauhamisesta eläinten ruuaksi. Huhut eivät kunnaneläinlääkäri Sauli Kosken mukaan välttämättä pidä paikkaansa. (Lapin Kansa 18.5.2010)" Tapaus tutkittiin ja koiranraadot metsään oli jättänyt paikallinen safariyrittäjä, joka on Lapin Kansan jutun mukaan "Sodankylän ainoa yrittäjä alalla (Lapin Kansa 25.5.2010)". Jutun mukaan ko. 17 koiraa olivat eläinlääkärin lopettamia ja mukana oli niin nuoria koiria kuin pentukin. Yrittäjä syyllistyi jäterikkomukseen, josta saa sakkoja korkeintaan muutama sata euroa.

Siperianhusky-rodun rotujärjestön SHS:n keskustelufoorumin kommenteissa näkyi jälleen, millä asenteella safarikoiriin suhtaudutaan. Yksittäisten koirien omistajat ja muut "harrastelijat" olivat järkyttyneitä tapauksesta ja kommentoivat lähinnä sitä, etteivät koirat ole saaneet ansaitsemaansa loppua. Pian jutun tultua julki, keskusteluun tulivat mukaan syytökset sesonkiyrittäjiä kohtaan, vaikka alaa tuntevat kommentoivat, että kyseessä on selvästi paikallinen yrittäjä (kuten lopulta paljastui olevankin). Suomalaisilla sesonkiyrittäjillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat niitä "harrastelijoita", joilla on 1-2 valjakollista koiria ja he menevät sesongin ajaksi Lappiin treenaamaan koiria ja samalla käyttämään niitä safarityössä. Heillä on siis käytössä pienet koiramäärät, jotka todennäköisemmin saavat yksilöllistä hoitoa ja ovat arvossaan enemmän "lemmikkikoiria". Kuten aiemmin todettiin, ulkomaalaisten sesonkiyrittäjien kohdalla on ollut ongelmia mm. koirien sijoittamisessa ja niiden kanssa kotimaahan palaamisessa (metsään jätetyt koirat). Keskustelun edetessä huomion kohde keskittyikin jälleen epäolennaiseen ja koko asia kuitattiin sillä, että kyseessä on VAIN jäterikkomus. Keskustelun ylläpito sensuroi niiden viestejä, jotka kritisoivat safariyrityksiä ja myös rotujärjestön asenne tapaukseen nostettiin esiin, kun SHS ei puuttunut asiaan esim. julkaisemalla aiheesta tiedottetta.

Tässäkin tapauksessa huomion olisi tullut ensimmäisenä keskittyä siihen, miten eläimiä safarikenneleissä kohdellaan. Koirista revitään kaikki irti ja useiden satojen koirien kenneleissä on selvästikin varaa dumpata kymmeniä koiria tunturiin mätänemään. Tapausta voi verrata suoraan Englannin vinttikoiriin, joita jätetään kuolemaan kun ne eivät pärjää kilparadoilla tai Espanjan galgoihin, jotka hylätään metsästyskauden loppuessa. Mitä tapahtuu vanhoille rekikoirille valtavissa safarikenneleissä, joissa ei ole niille tarvetta edes pentujen opettajina? Mitä tapahtuu sairaille ja loukkaantuneille koirille, joita olisi mahdollista hoitaa pienemmissä kenneleissä? Miten käy ylimääräisille pennuille, kysymyksiä on paljon. Safarikoiran asema suurissa kenneleissä ei ole arvokkaampi kuin minkään muunkaan tehotuotantoeläimen. Safariyritysten mainokset, joissa esiintyy ihmisiä halaamassa rakkaita rekikoiria ja tekstit ihmisen parhaasta ystävästä työssän ihmisen rinnalla, ovat pelkästään groteskeja ja voivat peittää alleen toisen totuuden.

Ennen kuin tälle alalle lähtee, kannattaisi opetella, mitä rekikoirat ovat ja kuinka niitä koulutetaan. Potkiminen ja hakkaaminen eivät todellakaan ole kuuluneet siperianhuskyjen koulutukseen ja ne ovat vuosituhansien ajan olleet Siperiassa tsuktsien suojelun ja rakkauden kohteina. Tsuktsit uskoivat, että portteja kuolemanjälkeiseen paratiisiin vahtivat kaksi rekikoiraa, jotka päästävät portista sisään vain ne, jotka ovat elämänsä aikana kohdelleet koiria hyvin. Muut saakoot ansionsa mukaan.

Olen seurannut safarikenneleiden toimintaa yli 10 vuoden ajan ja nähnyt kuinka koirista välitetään yhä vähemmän ja vähemmän. Olen sitä mieltä, että itse safarikäyttö voi olla todella hyödyllistä ja hyvä keino harrastaa koirien kanssa, jolloin myös rekikoirat pääsevät toteuttamaan itseään alkuperäisessä käytössään. Koirat kuitenkin tarvitsevat asianmukaiset olosuhteet, liikunnan määrän, ruokinnan ja muun hoidon, mukaanlukien yksilökohtaisen huomion. Jos koko toimeentulo riippuu sesongin aikana koirilla tehtävästä työstä, voi miettiä, kuinka herkästi esim. kipuisia koiria laitetaan "sairaslomalle". On myös tärkeää, että käytössä olevat koirat ovat ko. työhön soveltuvia. Todella usein safarikennelit mainostavat arktisen näköisillä siperianhuskyilla, mutta kennelissä asiakasta odottaakin yllätys, kun tarha onkin täynnä turkittomia luppakorvia. Alaa tulisi säätää tarkemmin, kaikkien koirien työmäärät, ruokinta ja muu hoito tulisi kirjata tarkasti ylös, mistä viranomaiset voivat tiedot tarkastaa. Siperianpystykorvayhdistys ry. (SPY ry) teki Kennelliitolle aloitteen safariyritysten sertifiointijärjestelmästä jo vuonna 2003. Tarkoituksena oli seurata hevospuolen mallia, missä SRL:n jäsentalleilla on tietyt "laatuvaatimukset". Vaatimukset liittyvät mm. eläinten hyvinvointiin, ympäristöön ja turvallisuuteen, tallit myös tarkastetaan vuosittain. Tämän lisäksi olisi tärkeää, että eläinsuojeluvalvojat voisivat tehdä "pistokokeita" rutiinitarkastusten lisäksi.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtivat ihmiset boikotoivat rekikoirien käyttöä tällaisessa tehotuotannossa ja suosivat niitä kenneleitä, joissa on kohtuulliset koiramäärät ja missä jokainen koira saa asianmukaisen hoidon ja yksilöllistä kohtelua (joka tarkoittaa muutakin kuin sitä, että kennelin hoitajat muistavat koiran nimeltä). Rekikoirien käyttö ainoana toimeentulona on hyvin vaikeaa ja johtaa usein ongelmiin. Koiralla tulee myöskin olla muutakin arvoa kuin välinearvo, jolloin vanha tai sairaskin koira on tärkeä, ja sitä hoidetaan samassa kodissa elämänsä loppuun asti. Monesti "tarpeettomat" safarikoirat joutuvat myös kiertolaisiksi ja kiertävät elämänsä aikana kodista toiseen, koskaan kuulumatta mihinkään.

Safarikoirien tilanne on sama muuallakin
29.1.2013, tämän osuuden lisääminen.
Varoitus, sisältää materiaalia, joka ei sovi herkille.

Suomi ei ole ainoa maa, missa safarikoiria käytetään ja maailmalta on useita esimerkkejä siitä miten huonosti voi käydä kun koiramäärä kasvaa liian suureksi. Yksi tunnetuimpia viimeaikaisia tapauksia on alkutalvelta 2011 kun Kanadan British Columbiassa paljastui 100 rekikoiran joukkoteurastus.

Kanadassa teurastettiin 100 huskya vain alle 2 kk vuoden 2010 talviolympialaisten jälkeen kun turistien määrä väheni, eikä kennelissä ollut varaa pitää suurta koiramäärää. Tapettavaksi määrätyt koirat olivat terveitä ja tapaus tuli ilmi kun safarikennelin työntekijä oli hakenut hyvitystä traumanjälkeisestä stressihäiriöstä. "Kyseessä ei ollut aina siisti, yhden laukauksen ampuminen", kertoi työntekijän asianajaja (Newser.com 1.2.2011). Tekijä ampui koiria useita kertoja ja puukotti osan kuoliaiksi. Hän on kertonut kuinka jonkun koiran silmä roikkui ulkona koiran ollessa vielä elossa ja hän heitti osan koirista elävänä niille kaivettuun joukkohautaan, josta osa koirista koetti vielä ryömiä pois (työntekijän kuvaukset ovat hyvin graafisia) (Huffington Post, 100 Sled Dogs Killed In British Columbia Due To Slump In Tourism 31.1.2011).

British Columbian SPCA (eläinsuojelujärjestö) aloitti tutkimukset selvittääkseen oliko koirat lopetettu asianmukaisesti. Yritys on todennut, että jatkossa he vievät eläimet eläinlääkärille lopetettavaksi, eivätkä he aio muuttaa käytäntöä "ylimääräisten koirien poistamiseksi". Työntekijä sai syytteen 100 rekikoiran teurastamisesta aiheutettuaan tarpeetonta kipua ja kärsimystä lukuisille koirille. Joukkohaudasta kaivettiin 57 koiran jäänteet, jotta pystyttiin todistamaan miten koirat oli tapettu.

Tekijän henkilöllisyyden paljastuminen oli järkytys. Hän on Bob Fawcett, tunnettu valjakkoajaja ja yrityksen osaomistaja. Mikä pahinta, hän oli MUSH with P.R.I.D.E:n hallituksessa ja varapuheenjohtaja. Yhdistyksen tarkoituksena on valistaa ja ajaa rekikoirien hyvää kohtelua. 2011 puheenjohtaja, tunnettu valjakkoajaja Karen Ramstead antoi tiedotteen, jonka mukaan Fawcett poistetaan hallituksesta. Lainaus tiedotteesta:

"Eutanasiaa ei tule käyttää populaatiokontrolliin ja tapahtunut ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää. Kukaan vastuullinen rekikoiran omistaja tai hoitaja ei kohtele koiriaan tällä tavalla. Mush with P.R.I.D.E:n perustivat valjakkoajajat, jotka rakastavat koiriaan ja pitävät tärkeänä valistusta vastuullisesta ja inhimillisestä rekikoirien pidosta. Olemme kauhistuneita, että meidän niin monien rakastama järjestö on pilattu tämän tapahtuman johdosta. On kuvottavaa, että ne meistä, jotka huolehdimme koiristamme ja pennuistamme koko niiden eliniän vanhuksiksi, olemme pakotettuja kantamaan niiden syntejä, jotka ovat vastuussa tästä käsittämättömästä julmuudesta."

Fawcett tuomittiin 3 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 1500 dollarin sakkoihin. Oikeudessa pystyttiin esittämään todisteitä 9 koiran taposta, joka oli aiheuttanut tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Maksimirangaistus olisi voinut olla 5 vuotta vankeutta ja 75000 dollaria sakkoja. Howling Dog Toursilla työskennellyt Fawcett kertoi aiemmin olleensa päästä varpaisiin koirien veressä, mutta katuu nyt tekojaan, eikä jatka enää rekikoirien parissa. Eläinsuojelun kannalta tuomio on mitätön, vankeusrangaistus olisi ollut hyvä viesti yhteiskunnalle, että eläimiin kohdistuvaa julmuutta ei siedetä. Safariyritys on yhä toiminnassa ja sille on Facebookissa vastayhteisö Stop Whistler Sled Dog Cruelty Industry.

Lopuksi

On kulunut yli kaksi vuotta siitä kun julkaisin tekstini eläintenpäivänä sivuillani siperianhusky.netissä. Sen jälkeen olen saanut paljon lisää tietoja näiden safarikkeneleiden tapauksista ja päivittänyt tekstiäkin. Olen myös saanut tuohtuneita yhteydenottoja ja uhkauksia oikeustoimilla. Mielestäni oli uskomatonta, että safariyrittäjät koettavat piilotella näitä ongelmia - juuri heidän tulisi puhua oman alansa ja pienten safarikenneleiden puolesta ja vastustaa "tehtotuotantoyrityksiä", eikä vain solidaarisuudesta hyväksyä kaikkea mitä safaribisneksen yhteydessä tapahtuu.

Olen iloinen, etten ole enää ainoa, joka ottaa näihin asioihin julkisesti kantaa. En ole koskaan henkilökohtaisesti ollut safarikenneleitä vastaan, vaikka suhtaudun niihin kokemuksieni perusteella suurella varauksella. Pienet koiramäärät, asiantuntemus ja rakkaus rekikoiriin ja rekikoirat vuosikymmeniä kestävänä elämäntapana ovat hyviä asioita safarikenneleissä. Toimeentulo ei voi riippua pelkästään talven aikana koirista revittävillä rahoilla ja myös sairaat ja vanhat koirat tulee hoitaa. Tämän jo kirjoitenkin vuonna 2010.

Lapin Kansassa 11.1.2013 safariyrittäjät ottavat kantaa alansa epäkohtiin: Linkki nettilehden juttuun.