siperianhusky.net

MITÄ EROA ON TYÖ- JA KILPAKOIRALLA

© 2008-2010 Laura Kinnunen

Jotta voi ymmärtää vastauksen tähän kysymykseen, täytyy tietää rodun historiasta ja sen alkuajoista Siperiassa ja Alaskassa. Tiettävästi ensimmäiset Alaskaan tuodut siperialaiset koirat olivat Goosakin tuomat tšuktšikoirat. Näillä koirilla oli pitkä historia työkoirina Siperiassa, sitä tuskin kukaan kiistää. Vuonna 1908 oli Alaskassa perustettu uusi rekikoirakilpailu All Alaska Sweepstakes, yli 400 mailia Nomesta Candleen, reitti sisältäen vuoristoa, jäätyneitä jokia, metsää, avointa tundraa ja merenjäätä. Ensimmäinen AAS-kilpailu oli hidas, sillä voittajavaljakossa juoksi taakanvetoon erikoistuneita koiria (lähde: allalaskasweepstakes.org), eli raskaita malamuuttityyppisiä koiria ja eurooppalaisia työkoiraristeytyksiä (joissa esim. bernhardinkoiraa). Vuoden 1909 kilpailu oli hieman edellistä nopeampi, tuona vuonna siperialaiset koirat osallistuivat ensimmäistä kertaa koiravaljakkokilpailuun. Voiton vei sinä vuonna työkoiraristeytyksistä koostuva valjakko ja muihin kilpakoiriin verrattuna pienet tšuktšikoirat sijoittuivat kolmanneksi.

Ramsay kiinnostui näistä tšuktšikoirista ja sai Goosakilta ohjeet ostaa koiria Markovosta suoraan tšuktšeilta (lähde: Margareth Koehler, The Siberian Husky, Live the Adventure). Alaskaan tultuaan siperialaiskoirat työskentelivät aluksi kaivoksella vetäen kaivoksilla tarvittavaa puutavaraa ylös vuorille. Vuonna 1910 Ramsay osallistui siperialaiskoirilla All Alaska Sweepstakesiin. Koirat jaettiin kolmeksi valjakoksi ja ne sijoittuivat ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi (Lue lisää artikkelista "Totuus siperianhuskyn alkuperästä").

Siis rodun alkuaikoina Alaskassa siperianhusky kilpaili malamuuttityyppisiä koiria ja paikallisia työkoiraristeytyksiä vastaan, ja tuolloin siperianhusky oli nopein koira Alaskassa. 30-luvun puolivälissä Leonhard Seppala huomasi kilpailuissa siperianhuskya paremmin pärjäävän intiaanikoirien, jotka olivat hänen sanojensa mukaan kojoottia muistuttavia, jalkavia ja keveitä koiria. Jo tuolloin Seppala oli tyytymätön joihinkin kilpakoiriin ja halusikin itselleen vahvempiluustoisia ja voimakkaampia rekikoiria, ja siirtyi lopulta kokonaan alaskanmalamuutti-siperianhusky-risteytyksiin.

Mukailtu ote Koehlerin kirjasta: "1950 ja -60-luvulla rekikilpailut tulivat suosituiksi ja levisivät Pohjois-Amerikkaan. Tuolloin kuuluisia ajajia olivat Art Allen, Lombard, Bryar, Belford ja R.Moulton, joka oli ollut antarktisella Byrdin ym. kanssa. Noihin aikoihin monet New Englandin huippuajajat alkoivat oleskella Alaskassa loppukauden kisoissa, yleensä ajaakseen kolme lähtöä 35 mailin kisoissa. Sieltä he löysivät uudet kilpailurodut: intiaanikoirat, jokta oli kasvatettu kylissä ja joiden suvut menivät aikaisten siperiantuontien esi-isiin, sekä (monirotuiset) alaskanhuskyt, jotka olivat pidempijalkaisina ja -selkäisinä nopeampia kuin puhdasrotuiset siperianhuskyt."

Siperianhuskyn kilpakumppanina eivät enää olleet malamuutit ja työkoiraristeytykset, kuten alun perin oli ollut. Kilpa-ajajat halusivat pärjätä kilpailuissa todistaakseen koiriensa olevan parhaita rekikoiria. Koehler: "Mitä lyhyempi matka, sitä enemmän jokainen sekunti merkitsi. Nopeudesta tuli kestävyyden sijaan ratkaiseva tekijä valittaessa kilpakoiria." Ja parhaat kilpakoirat olivat jalostuskoiria, kilpa-ajajat alkoivat jalostamaan nopeita rekikoiria. Vain harvat kilpakoirat esiintyivät näyttelyissä, eikä alkuperäisestä ulkomuodosta välitetty. Toisin kuin Seppala oli halutessaan alkuperäisen kaltaisia koiria risteyttänyt siperianhuskyyn alaskanmalamuuttia, kilpa-ajajat risteyttivät siperianhuskyyn lintukoiraristeytyksiä ja intiaanien alaskanhuskyja luodakseen nopeampia kilpakoiria. Osa ajajista vaihtoi koiransa kokonaan alaskanhuskyihin (kuten Lombard), osa rekisteröi risteytyskoirat siperianhuskyina (tähän oli erilaisia syitä esim. vain puhdasrotuisille tarkoitetut kilpailut) ja osa jatkoi siperianhuskyilla, mutta pärjätäkseen kilpailuissa siperianhuskysta täytyi jalostaa alaskanhuskyn kaltainen.

Ja mihin on tultu. Harva kilpailee puhtailla siperianhuskyilla. Ne joilla on tähtäimessä kilpailuiden kärkipaikat, ajavat mitä erilaisimmilla valjakoilla; on alaskanhuskya, vinttikoiraristeytyksiä ja lintukoiraristeytyksiä. Nuo risteytyskoirat ja kilpaileva siperianhusky muistuttavat rakenteeltaan erehdyttävästi toisiaan. Monien ajajien mielestä se on hyvä asia, onhan alaskanhusky huippurekikoira, ei edes haittaa välillä risteyttää niitä siperianhuskyiksi rekisteröitäviin koiriin, se vain laajentaa geenipoolia (kuten on esitetty rotujärjestön foorumilla). Tämä on se ero kilpakoiran ja työkoiran välillä. Kilpakoiria on vuosikymmenet jalostettu nopeuskilpailuita varten, vanhantyyppinen old line siperianhusky on pyritty säilyttämään alkuperäisen tšuktšikoiran kaltaisena rekikoirana, jolle nopeus ei ole tärkeä asia. Kilpailuissa on se "pieni" ero, että kilpaillaan paremmuudesta muihin rekikoiriin nähden (1900-luvun alussa alaskanmalamuutteja ja berhardilaisristeytyksiä vastaan, nyt alaskalaisia ja "eurohoundeja" vastaan). On turha väittää, että kilpakoiria, (jotka tulevat pitkään kilpailuita varten koiria jalostaneista kenneleistä) ei ole ikinä jalostettu nopeuden takia. Miksi niin monet ihmiset vaihtoivat koiransa nopeampaan alaskanhuskyyn ja risteytyskoiriin? Miksi siperianhuskyina rekisteröitäviin koiriin sekoitettiin nopeampina tunnettuja rotuja? Siksi, että ihmiset halusivat NOPEAMPIA rekikoiria. Miksei kilpailijoille kelpaa koirat, jotka ovat kestäviä ja varmuudella saapuvat maaliin koko valjakon voimin? Siksi, että ne eivät ole tarpeeksi nopeita päästäkseen kärkisijoille. Työkoiran ei tarvitse olla rakenteeltaan kilpailevien risteytyskoirien kaltainen.

Kuuluisan suomalaisen Mekusak kennelin kasvattaja, biologi Bo Ekstam (joka myös kilpaili koirillaan)
kirjoitti rodun kahtiajaon aikaan:

"Ymmärrämme, että olosuhteissa joissa rekikoirakilpailuja pidetään, eritoten täällä Pohjolassa, emme voi kilpailla lintukoirien, emmekä eräiden palvelus- ja seurakoirien kanssa, mutta sitä parempi rodullemme. SH:lla ei yksinkertaisesti ole niitä ominaisuuksia joita edellytetään tämän päivän rekikoirakilpailuissa. Settereillä ja saksanseisojilla on kertakaikkiaan paremmat anatomiset ja fysiologiset ominaisuudet nykypäivän kilpailuun. Sama pätee myös nopeuden, kestävyyden ja luonteen edellytyksien suhteen."

Siperialainen arktisissa oloissa toimiva työkoira yksinkertaisesti tarvitsee erilaisia ominaisuuksia kuin kilpakoira. Ei Siperiassa koirille annettu pehkuja ja takkeja päälle tai laitettu työlle pakkasrajoja todella kylmissä ja vaikeissa olosuhteissa. Ei Siperialaisilla työkoirilla ollut varaa olla ohutturkkisia tai korkearaajaisia, jolloin ne menettäisivät liikaa lämpöä jne. Siperialaisen työkoiran ja nykyään kilpailuissa menestyvän rekikoiran välillä on selviä eroja. Samoin vinttikoirissa ei puhuta "käyttölinjaisista", koska aivan samalla tavalla koiria jalostetaan vain kilpailua varten, ja niistä koirista käytetään nimitystä "ratalinjainen" (eivätkä ne näyttelylinjaisia enempää muistuta alkuperäisiä koiria, kultainen keskitie menee jossain niiden välillä). Käyttölinjaisista koirista voi puhua kun niiden kilpakäyttö ei poikkea rodun alkuperäisestä käytöstä. Siperianhuskyn alkuperäistä käyttöä ei ollut nopeuskilpailu ns. alaskanhuskya, eurohoundeja ja muita pelkästään kilpailuita varten jalostettuja koiria vastaan.