Siperianhuskyn trimmaus

Trimmauksella ei tässä tarkoiteta pelkästään turkinhoitoa, vaan kaikkea koiran hyvinvointiin liittyvää, eli koiran perushoitoa. Siperianhusky on suhteellisen helppo koira hoitaa, sillä on helppohoitoinen turkki ja se itse on siisti ja hajuton (siitä ei lähde "tavallista koiran hajua" ja se tuoksuu hyvälle märkänäkin). Siperianhusky on myös tässä suhteessa kissamainen koira, se pitää itsensä tarkoin puhtaana.

Madotukset ja rokotukset

Koira saa melko helposti sisäloisia, suolinkaiset ovat niistä yleisimpiä. On syytä epäillä matotartuntaa jos koira oksentelee tai ripuloi. Jos turkki on kiilloton tai koira on muuten huonovointinen syynä voi olla suolinkaistartunta, pennuilla myös vatsa on turvoksissa. Viimeistään madot huomaa kun niitä tulee ulosteen mukana. Matotartunta on ennaltaehkäistävissä; pentua täytyy madottaa (= antaa matolääke) aikuista useammin. Aikuisen koira tarvitsee madottaa vain kaksi kertaa vuodessa. Koira täytyy madottaa aina ennen rokotusta.

Koira täytyy rokottaa säännöllisin väliajoin, tällöin se on turvassa virusten aiheuttamilta taudeilta. Ensimmäinen rokotus annetaan pennun ollessa 3kk ikäinen ja se saa silloin kolmoisrokotteen (tarttuvaa maksatulehdusta, parvoa ja penikkatautia vastaan). Ensimmäinen rokote uusitaan pennun ollessa 4kk ikäinen (siis kuukauden kuluttua) ja tällöin koiralle voidaan antaa rokote rabiesta vastaan. Rokotukset uusitaan jälleen koiran ollessa vuoden ikäinen. Eläinlääkäristä saa rokotuskortin johon voit pyytää eläinlääkäriä merkitsemään milloin on seuraava rokotuskerta. Koiranäyttelyihin ja muihin yleisiin koiratapahtumiin rokotukset ovat pakolliset!

Tassut ja kynsien leikkaaminen

Kynsien tarkastaminen ja leikkaaminen kuuluu koiran perushoitoon ja sen hyvinvoinnista huolehtimiseen.Tarkastaminen ei vie aikaasi ollenkaan ja kun koira on totutettu kynsien leikkaamiseen, sekin käy helposti. Älä anna kynsien kasvaa liian pitkiksi, äläkä unohda etujalkojen kannuksia (siperianhuskylla ei normaalisti ole kannuksia takana). Vaaleissa kynsissä näkyy selvästi elävä kudos, varo leikkaamasta siitä! Jos kynsien leikkaamisessa on ongelmia, pyydä eläinlääkäriä näyttämään. Tarkasta samalla tassujen kunto, levitä varpaita ja katso, ettei varpaissa ole haavoja tai hankaumia. Jos lumi paakkuuntuu helposti koiran tassuihin, voit siistiä karvoja leikkaamalla (ja voit silti viedä koiran näyttelyyn, karvojen leikkaaminen tassuista ei ole kiellettyä).

Korvien ja silmien puhtaus

Tarkista säännöllisesti koiran korvat ja silmät. Siperianhusky on pystykorvainen rotu, joten sillä ei ole niin paljon ongelmia kuin luppakorvaisilla saattaa olla. Katso, että korvat ovat puhtaat ja etteivät ne haise pahalle. Korvat voidaan puhdistaa puhdistusaineella, pumpulilla tai pumpulipuikolla. Varo, ettet tunge puhdistusvälineitä syvälle korvakäytävään! Jos korvat kutisevat ja koira raapii niitä kyseessä voi olla tulehdus, tai korvapunkki. Kysy tällöin lisäohjeita eläinlääkäriltä.

Huolehdi siitä, että koiran silmät ovat kirkkaat ja puhtaat. Ne eivät saa rähmiä tai vuotaa liikaa, ongelmatapauksessa ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Suuhygienia

Koiran hampaiden hoito on todella tärkeää ja hammaskiveä tulee myös isommille roduille. Koiran hampaita tulee hoitaa ja pentu täytyy jo pienenä totuttaa hampaiden harjaukseen. Eläinkaupoista saa koiran hammasharjoja ja erimakuisia hammastahnoja. Totuttele koira harjaukseen harjaamalla ensin vähän kerrallaan ja palkitse ja kehu koiraa. Tärkeää on harjata hampaat posken puolelta ja jos koiralle kertyy helposti hammaskiveä, on hampaat harjattava päivittäin. Hammaskiveä voi myös ehkäistä antamalla koiralle hammaskiveä ehkäiseviä puruluita! Totuta koira muutenkin suun tarkastamiseen, vieraidenkin on pystyttävä tarkastamaan koiran purenta.

Turkinhoito

Siperianhuskylla on keskipitkä, kaksinkertainen turkki, joka koostuu päällyskarvasta ja pehmeämmästä pohjavillasta. Siperianhusky vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa, mutta sisällä elävältä koiralta irtoaa karvaa pitkin vuotta. Ulkona asuva koira heittää pohjavillan isoina laikkuina. Siperianhuskyn pohjavilla on laadukasta ja sitä voi kerätä talteen, jotta siitä voi kehrätä lankaa ja tehdä ihanan pehmeitä villavaatteita! Yhden koiran karvoja voi jättää vaikka pihalle, linnut käyttävät karvat mielellään pesänrakennukseen.


Tarhassa asuvan koiran turkki irtoaa laikkuina

Siperianhuskyn turkin voi harjata päivittäin luonnonharjaksisella harjalla, kuolleet karvat lähtevät hyvin tiheällä kammalla. Karvanlähtöaikaan myös karsta ja suka ovat käteviä, näyttelyssä irtokarvat voi vielä pyyhkäistä pois säämiskällä.

Turkin peseminen

Siperianhuskyn turkki pysyy hyvin siistinä itsestäänkin ja talvella koirat ottavat lumikylpyjä. Jos kuitenkin koira on selvästi likainen se kannattaa pestä ja näyttelyyn kannattaa myös viedä puhdas koira (joskus pelkästään valkoisten osien peseminen riittää kun koira ei ole muuten likainen).

Ennen pesua karstaa turkki huolella, että pääset eroon kuolleista karvoista. Harjaa huolellisesti varsinkin housukarvat, häntä ja alueet jossa turkkiin kohdistuu hankausta. Koiran voi pestä kylpyammeessa tai suihkuhuoneessa. Katso ettei vesi ole liian kylmää tai kuumaa. Älä pakota koiraa! Lattia on usein liukas huskyn tassuille, joten suihkuun olisi hyvä laittaa liukueste jonka päällä koira voi seistä. Opeta koira seisomaan paikallaan pesun aikana. Annostele shampoo ohjeiden mukaan ja hiero se koiran turkkiin. Varo, ettei vettä pääse menemään koiran korviin tai silmiin. Pese sitten shampoo huolellisesti pois, sitä ei saa jäädä turkkiin pesun jälkeen. Voit myös käyttää turkille sopivaa, suojaavaa hoitoainetta (kysy eläinkaupasta).

Pesun jälkeen kuivaa koira pyyhkeellä, jotta pääset eroon enimmästä kosteudesta. Tämän jälkeen voit föönata turkin, harjaa turkkia samalla (ammattilaisilla on omat föönit ja tehokuivaajat turkinhoitoon, ihan tavallinen föönikin käy). Viimeiseksi kampaa turkki harvalla kammalla. Jos peset koiran muutamaa päivää ennen näyttelyä turkki ehtii laskeutua, jos peset koiran päivää ennen tai samana päivänä turkki näyttää tavallista tuuheammalta.

Koiranhoitovälineet

Koiralle kannatta hankkia erilaisia turkinhoitovälineitä, näyttelyssä käyvälle koiralle tarpeellisia ovat: luonnonharjaksinen harja, karsta ja kampa. Näillä perusharjoilla tulee jo hyvin toimeen. Lisäksi hanki koiralle tarkoitetut kynsisakset (malleja on erilaisia) ja tylppäkärkiset sakset tassukarvojen siistimiseen. Hanki pumpulia ja pumpulipuikkoja korvien ja silmien puhdistukseen, hammasharja ja -tahna ovat myös avuksi. Koiran lääkekaapista pitäisi löytyä ainakin sidetarpeita, punkkipihdit ja kyytabletteja.

Koiran elinolot

Koira sisällä

Siperianhusky sopii myös sisäkoiraksi. Asunnon koolla ei sinänsä ole väliä kunhan eläinten määrän kanssa noudatetaan eläinsuojelulakia. Sisällä koiralle voi varata oman paikan jonne se saa mennä nukkumaan ja jossa se saa olla rauhassa. Sisälläkin koiran kanssa voi leikkiä, mutta riehua sisätiloissa ei saa, silloin on mentävä ulos. Koiran yksin jäädessä sille kannattaa jättää leluja ja jotain tekemistä. Voit ostaa aktivointileluja joihin piilotetaan makupaloja. Nosta irtotavarat pois koiran ulottuvilta, ettei se yksin ollessaan innostu leikkimään luvattomilla tavaroilla. Ennen yksin jäämistä käytä koira tarpeillaan ja pitkä kävelylenkki rauhoittaa koiraa myös.

Ulkotarha

Siperianhusky on arktinen rotu ja se pärjää ulkona joka säällä. Moni omistaja päättääkin rakentaa koiralleen (ja koirilleen kun niitä alkaa tulla lisää) ulkotarhan. Valitse tarhan paikka hyvin, paras olisi hieman viettävä maa jolloin tarha pysyy kuivana. Rakenna tarha mielellään auringolta suojaisaan paikkaan, mutta ei kauas talosta ja pihasta. Koirien on hyvä päästä tarhasta seuraamaan ihmisten touhuja ja toissaalta ihmisten on nähtävä helposti mitä tarhassa tapahtuu. Siperianhuskylle tarhaa rakentaessa on materiaalien oltava vahvoja; husky tulee helposti yli, läpi tai ali. Valitse tarpeeksi korkea verkko (väh.2m) ja rakenna tarha siten, ettei ali pääse kaivamaan. Koiratarha täytyy pitää siistinä, koirat tekevät tarpeensa tietylle alueelle, mutta siivoa ne sieltä säännöllisesti. Puhdas tarha ei haise ja koiratkin pysyvät puhtaana!

Katso eläinsuojelulaista, mikä on tarhan kokovaatimus.

Juoksunaru

Ulkokoiraa voi pitää myös juoksunarussa. kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 m². Koiran kytkin ei saa päästä kiertymään puun, tolpan eikä muun vastaavan esteen ympärille, ja koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädettävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava.

Koiralla, jota pidetään ulkona kytkettynä muutoin kuin tilapäisesti, on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan.

Suositus:
Koira kytketään juoksulankaan siten, että koira pääsee liikkumaan langan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä sivusuuntiin poispäin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Jos kytkin on metallia, kaulapannan ja kytkimen pään välissä on sellainen liitinosa, että kytkimen liikkumisen aiheuttama sirinä ei välity koiraan.

Koppi

Eläinsuojelulain mukaan ulkona asuvalla koiralla tulee olla myös koppi, vaikka siperianhuskyt eivät usein edes käytä koppia vaan nukkuvat lumessa rullalle kiertyneenä ja häntä kuonon päällä. Koppi on kuitenkin suojana myös vesisateelta.

Koirankopin on oltava kooltaan, rakenteiltaan ja varustukseltaan koiralle sopiva. Kopin seinien, katon ja lattian on oltava tiiviitä ja tarvittaessa lämpöeristettyjä. Kopin pohjan on oltava irti maanpinnasta. Kopin lämpötilan ja ilmanlaadun on oltava siellä olevalle koiralle sopivia.

Koirankopin kulkuaukon on oltava sellainen, että koiralle ei aiheudu vahingoittumisen vaaraa. Kulkuaukko on tarvittaessa varustettava sopivalla läpällä. Kopin lattia on pidettävä puhtaana ja kuivana. Koiralla on oltava käytössään makuualusta.

Suositus:
- Koirankopin katto on muodoltaan loivasti viettävä ja pinnaltaan sellainen, että koira voi vaivattomasti käyttää sitä tähystys- ja lepopaikkana.
- Koirankopissa on tuulikaappi. Kopin lämpötila on vähintään +5°C koiran ollessa sisällä kopissa.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö

Juoksutarha

Juoksutarhalla tarkoitetaan koirille tarkoitettua aidattua aluetta, jossa ne saavat juosta ja leikkiä vapaana. Juoksutarhan voi rakentaa omalle pihalle, varsinkin kun koiria on paljon saavat ne juoksutarhassa lisää liikuntaa.

Maa- ja metsätalousministeriö, Eläinsuojelulaki