Rotujärjestö perustetaan

Siperianhuskyjen harrastajia alkoi olla jo niin monta, että saatettiin perustaa yhdistys, joka sai nimeksensä Suomalainen Siperianhusky - seura - Finska Siberian Husky - sällskapet ry (SHS).

Seuraavana vuonna tuottivat Mäntysalot USA:sta jälleen uuden koiran, se oli uros nimeltä Komat of Kazan, joka kuitenkin kuoli pian, ehtien jättää jälkeensä vain yhden pentueen. Vuonna 1969 tuotetulle nartulle Monadnock’s Quana of Mekusakille kävi myöskin huonosti, se katosi samana vuonna eikä sitä koskaan löydetty. Samana vuonna rekisteröidyt tuontikoirat uros Norstarr’s Baanchi ja narttu Noana’s Marina elivät pitkään ja jättivät jälkeensä lukuisia pentueita. Baanchi on kautta aikojen eniten siitokseen käytetty siperianhusky Suomessa, ja sen vaikutus kantaamme on ollut valtava. 1970 tuli Suomeen Stina Blomqvistille narttu nimeltä Green-Beret’s Snowy Angara ja sen täysvalkoinen sisko Green-Beret’s Snowy Anjuska (eri omistaja).

Eva ja koirat: Kree Vanka Sitka, Mekusaks Fairweather, Monadnocks Papik of Mekusak ja Mekusaks Goosak

Kirkkonummelainen Wickströmin pariskunta toi Suomeen useita siperianhuskyja, Monadnock’s Wa-Wan, Monadnock’s Ho-Hon, Winter Witsches Kodin, Alakazan’s Burrusin ja Almaring’s Alladin. Vuosina 1971- 1975 Suomeen tuli yksi siperianhusky, Ekstamien tuottama uros Monadnock’s Papik of Mekusak. Papikia on käytetty runsaasti siitokseen ja sen jälkeläiset ovat tulleet esille sekä näyttelyissä että rekikoirakilpailuissa. Vuonna 1976 tuottivat Anita ja Auli Eerola sekä Marika Salin yhteisvoimin harmaavalkoisen uroksen nimeltä Tawny Hill’s Memory of Cogac.

Suuria muutoksia

70-luvun puoliväliin Suomessa oli vain "vanhan linjan" siperianhuskyja. Norjalainen kilpailija voitti Pohjoismaiden mestaruuden muutamalla minuutilla ja toiseksi tuli vanhan linjan siperianhuskyilla juoksutettu suomalaisvaljakko. Tämän seurauksena suurin osa rekikoiraurheilua harrastavista vaihtoivat valjakkonsa "uuteen, kevyeen linjaan".

Suomalainen Siperianhusky Seura (SHS) järjesti kaudella 1983-84 ensimmäiset avoimet rekikoirakilpailut, joihin pystyi osallistumaan myös sekarotuiset koirat. 10 vuoden ajan SHS järjesti kilpailuja sekarotuisille koirille vastoin SKL:n sääntöjä, vaikka rotujärjestön tehtävänä olisi viedä eteenpäin vain omaa rotua.

Rotumääritelmän mukaisen arktisen rekikoiran säilyttäminen

Vuonna 1986 vanhan linjan siperianhuskyja harrastavat perustivat Siperianpystykorvayhdistys ry:n (SPY ry) tarkoituksenaan säilyttää arktinen, hyväluonteinen, rotumääritelmän mukainen siperianhusky ja samalla tehdä rotua ja sen käyttötarkoitusta tunnetuksi. SPY:n periaatteena on, että rodun alkuperäistä käyttöä ilmentää parhaiten retkeily eikä nopeuskilpailut. Vaikka SHS ennusti kirjassaan SPY:n toiminnan loppuvan kokonaan on yhdistys edelleen voimissaan.

90-luvulla suurin osa kasvattajista kasvatti kevyttä linjaa, jonka nimitykseksi on vakiintunut "kilpalinja" johtuen koirien käyttötarkoituksesta. 90-luvulla käytiin värikkäitäkin keskusteluja jo 70-luvulla alkaneista huhuista kilpakoirien sekarotuisuudesta. Nykyään jopa osa kilpalinjan kasvattajista myöntää koiriensa sekarotuisuuden, ikävä kyllä pennunostajaa ei aina informoida asiasta.

Nykyään Suomessa on eniten kilpalinjan huskyja, monilla kilpalinjan kasvattajilla on kennelissään myös sekarotuisia ns. "alaskanhuskyja", kilpakoirina tai safarityössä. Toiseksi eniten löytyy vanhaa linjaa, jonka suosio on jälleen kasvanut ja uusia kasvattajia tullut yhä enemmän. Kolmanneksi on show linjaa, vain yksi show linjaa kasvattava kennel, mutta koiria tuodaan paljon ulkomailta.

Eva Ekstam viiden siperianhusky uroksen kanssa vuonna 1980.