Seuraavassa artikkelissa tutkitaan siperianhuskyn rakennetta ja liikkeitä. Ohessa on piirroksia hahmotuksen avuksi, piirrokset on tehty oikeiden valokuvien tai valmiiden piirustusten pohjalta. En käytä suoraan valokuvia, koska joku voi loukkaantua luullessaan, että tässä arvostellaan koiria - tässä arvostellaan siperianhuskyja rotukoirina. Lisäksi olen tietoinen rodussa esiintyvistä erimielisyyksistä jalostuslinja-asioissa, joten lain mukaan tekijänoikeutta voidaan rajoittaa arvostelevassa tekstissä (jolloin kuvien tulee liittyä tekstiin ja kaikki eivät esim. tunnusta eri linjojen olemassaoloa). Myöskään tarkoituksena ei ole mustamaalata joidenkin kenneleiden koiria, koska minulla ei ole mitään henkilökohtaista ketään vastaan. Koen myöskin erittäin törkeänä laittaa nettiin näyttelyissä otettuja kuvia (siis ilman koiran omistajan lupaa) arvostelevaan tekstiin, joista voi tunnistaa koiran (tai jopa niin äärimmäisen törkeää kuin se onkin - laittaa mukaan koiran nimi arvostelevaan tekstiin). Jokaisen siperianhusky-rotua harrastavan tulee ensin tutustua rodun historiaan, jotta ymmärtää koiran rakennetta ja luonnetta (lue sivuiltani Historia-artikkeli). Siperianhusky on arktinen rekikoira Venäjältä, Siperiasta. Siitä tehtiin rotu vasta USA:ssa, eli se on toisaalta todella uusi rotu. Siperianhusky on "käyttörotu" ja se, että rodun käyttötarkoitus on ymmärretty väärin on myös muuttanut rodun uuteen suuntaan. Sillä niinhän se on "form will follow the function"- niin hyvässä kuin pahassakin. Nykyään rodussa voidaan erottaa kolme eri linjausta old line (old foundation line, vanha linja), show line (modern show line, näyttelylinja) ja racing line (kilpalinja). Esimerkeissä on oikearakenteinen siperianhusky, näyttelytyyppinen ja kilpatyyppinen. Yllä olevassa kuvassa joitakin tärkeitä osia jotka tulee tietää koiran rakenteesta, myöhemmin artikkelissa tutustutaan muihin siperianhuskyn rakenteen hienouksiin. Kulmaukset, mitä ne ovat? Etukulmauksilla tarkoitetaan koiran etuosaa, jossa lapaluun, olkaluun sekä olkavarren ja kyynärvarren luiden välille muodostuvaa kulmaa. Takakulmaukset löytyvät koiran takajaloista, eli polvikulma ja kinnerkulma. Sininen väri merkitsee selkälinjaa ja punainen vatsaviivaa. Kuvassa profiileja 1900-luvun alun siperialaisista rekikoirista. Ne edustavat vanhaa tyyppiä, ne ovat tiiviitä "turjakkeita", joilla on vahva luusto ja huomattavasti lyhyemmät raajat ja lievemmät takakulmaukset kuin tämän päivän kilpa- ja showtyypeissä. Myös niiden turkki on huomattavasti pidempi kuin mitä nykyään pidetään ihanteena show- ja kilpatyypeissä.

Tärkein asia mitä lähdetään katsomaan, on koiran tyyppi ja mittasuhteet. Jos koiran tyyppi ei ole oikea, on turhaa edes jatkaa pidemmälle, koska tyypin kadotettua, sitä ei enää saa takaisin eikä jäljellä ole enää siperianhuskya. Siperianhuskylla kaikki on keskikokoista ja liioittelematonta. Sen rakenne on luonnollisen kaunis, vaikka se olisi kesäturkissa, siitä ei löydy mitään pistävän kulmikasta. Se on suorakaiteen muotoinen, hieman korkeuttaan pidempi koira. SH (siperianhusky) on voimakas ja kestävä koira pienessä (tai oikeammin sanottuna keskikokoisessa) paketissa, se on kooltaan ja luustoltaan keskikokoinen, se ei saa koskaan vaikuttaa liian raskaalta tai antaa hivenkään heiveröistä kuvaa. Sen ulkomuoto herättää kunnioitusta, ja sen katse on aina valpas, joskus jopa ilkikurinen. Hyväkuntoinen siperianhusky on aina vaikuttava ilmestys, olipa kyseessä sudenharmaa ruskeasilmäinen, tai koira jonka silmät ovat jäänsiniset ja turkki ruskanpunainen.

Mittasuhteet: Ensisilmäys siperianhuskyyn kertoo, että se on rakenteeltaan vaatimaton koira. Sillä ei ole teräviä kulmauksia, eivätkä sen liikkeet ole näyttävät. Jos koiran näyttelyarvostelussa lukee "vaatimattomat liikkeet" on se hyvä asia. Oheisen kuvan avulla selvitetään siperianhuskyn mittasuhteita ja yleisiä virheitä show- ja kilpatyypeissä. Siperianhuskyn rungon pituus mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen on hieman säkäkorkeutta suurempi. Eturaajat ovat myös keskipitkät; matka kyynärpäästä maahan on HIEMAN suurempi kuin matka kyynärpäästä säkään. Kyynärpää sijoittuu hieman yli säkäkorkeuden puolivälin. Siperianhuskyn mittasuhteet kertovat, että se on arktinen eläin. Sillä ei saa olla yhtään ylimääräistä ruumiinpinta-alaa, muuten sen lämmönhukka nousisi liian suureksi. Jalat eivät saa olla korkeat, eivätkä matalat. Siperianhuskyn jalkojen ei tarvitse olla pitkät (- kuten ei minkään muunkaan arktisen eläimen), sen takia, että sen tulisi kahlata lumihangessa. Arktisten eläinten paino jakautuu tasaisesti ja koirat kulkevat peuraa nopeammin hangessa, koska ne ovat kevyempiä. Mittasuhteissa tulee huomata kohtuus kaikessa, mikään ei saa tässäkään suhteessa olla liioiteltua. Kuva 1: Showtyyppinen ja kilpatyyppinen. Molempien kuvien koirien rakenne olisi näyttelyissä enintään tyydyttävän arvoinen. Showtyyppisellä on kuvaan merkittyjä selkeitä rakennevirheitä ja kilpatyypin koiralta puuttuu täysin koko rotutyyppi (se näyttää aivan vinttikoiralta). 1. Showtyyppisen koiran selkä on liian pitkä, ja täten selkä jää notkolle. Sen eturaajat ovat liian lyhyet, että takaraajat mahtuisivat olemaan suorana. 2. Kilpatyypin koira näyttää olevan pelkkiä jalkoja. Kuvan koiralla on tyypillinen ratajuoksijan rakenne ja se kykeneekin juoksemaan nopeasti -, mutta ei kestävästi. Raajojen pituus on huomattavan suuri verrattuna muuhun ja koiran selkä kaartuu vinttikoiramaisesti. Tällainen koira pärjäisi arktisella tiivisrakenteista toveriaan huomattavasti heikommin, koska se haihduttaa liikaa lämpöä.

Raajat: Edestäpäin katsottuna siperianhuskyn eturaajat ovat KOHTUULLISEN etäällä toisistaan, ne ovat suorat ja yhdensuuntaiset. Raajoja tunnusteltaessa ne eivät saa olla pyöreät, eivätkä "ontot". Siperianhuskyn luusto on lujaa, mutta ei koskaan raskasta eikä tietenkään kevyttä. Edestäpäin katsottuna raajat eivät saa näyttää tulevan samasta reiästä, eikä koira saa "rönöttää" ja näyttää bulldogilta. Raajojen tulee olla vain hieman pidemmät kuin matka kyynärpäästä säkään (siis ei 5%). Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että eturaajojen pituus on lähes sama kuin matka kyynärpäästä säkään. Raajojen kulmaukset ovat kohtuulliset, polvet ovat hyvin kulmautuneet, kinnerkulma on selvä ja matala. Välikämmenet erottuvat sivusta katsottuna hieman viistoina ja käpälät ovat soikeat, keskikokoiset ja tiiviit. Ensimmäisessä kuvassa hyvinkulmautuneet takaraajat ja toisessa liian suorat. Huomaa, että kintereen tulee olla suorassa linjassa istuinluun kärjen kanssa. 1. Showtyyppisen koiran yleinen virhe on matalat raajat, jotka ovat kaukana toisistaan. Näyttää siltä kuin jalat olisi tökätty paikoilleen, eikä etuosa ole rakentunut luonnollisesti. Yleensä näyttelyvoittajat kuvataan alhaalta päin, joko pöydällä tai pitämällä kameraa lähes maan tasalla. Tällöin syntyy vaikutelma, että koira olisi korkeajalkaisempi kuin se todellisuudessa on. Välikämmenet ovat usein suorat ja käpälät pyöreät ja korkeat. Kulmauksissa löytyy molempia virheitä yhtä paljon, mutta näyttelyvoittajan kulmaukset ovat useammin liian jyrkät. Polvikulma erottuu liioiteltuna ja terävänä, kinnerkulma on myöskin liioiteltu. Tällaiset kulmaukset kyllä mahdollistavat näyttävät liikkeet (vrt. näyttelytyypin saksanpaimenkoiraan). Tässä ylikulmautuneita takaosia. Yleinen virhe nimenomaan show-tyyppiselle koiralle, kaikissa roduissa 2. Kilpatyyppisellä koiralla on aivan liian pitkät raajat ja raajaluusto on ohutta. Sen rintakehä on niin matala, että kyynärpää (2) jää irralleen kun sen oikeasti pitäisi olla rintakehän syvimmän pisteen kohdalla. Välikämmenet ovat aivan liian pitkät, tämä näkyy viimeistään koiran liikkuessa ja eturaajojen ylös-alas-läpsyttävässä liikkeessä (koira näyttää nostelevan jalkojaan korkealle). Edestäpäin katsottuna raajat ovat lähekkäin ja näyttävät tulevan samasta kiinnityskohdasta. Kun show-tyyppisen raajat väistyvät "kyyhkysrinnan" tieltä, kilpatyyppisellä ne lähtevät suorasta etuosasta (1), eikä sillä näytä olevan rintaa ollenkaan. Molemmilla esiintyy kuitenkin myös liikaa suoria takakulmauksia jolloin koiran liike kärsii. Kilpa-tyyppiselle koiralle yleinen takaraajojen virhe ovat "jäniskintereet", eli kinnerkulma on liian suuri ja kinner on aivan liian korkea.

Rintakehä: Siperianhuskyn rintakehän kuuluu olla SYVÄ JA VAHVA! Syvin kohta on kyynärpäitten tasalla heti niiden takana. Kylkiluut kaartuvat hyvin selkärangasta lähtien, mutta kaarevuus vähenee kyljissä mahdollistaen vapaat liikkeet. Rekikoiralle on tärkeää, että keuhkoille on riittävästi tilaa toimia. Vasemmalla olevaan kuvaan on sinisellä merkitty kulma, jota kutsutaan "etukulmaukseksi". 1. Showtyyppisen virheenä on liian leveä ja pyöreä rintakehä, jolloin se näyttää tynnyriltä. Rintakehä myös jää roikkumaan reilusti kyynärpäitten alapuolelle. Tämän takia show-tyypin koirat viedään kehään hyvin nuorina, koska vanhemmiten niiden rintakehä usein "putoaa" ja eturaajat näyttävät vielä lyhyemmiltä. Kuva 2: Kevyt showtyyppi Nykyään myös showtyypissä näkee kevyttä tyyppiä. Koirat ovat kooltaan erittäin pieniä ja niiden ollessa nuoria niitä ei ruokita kunnolla, jotta ne pysyisivät kevyinä. Tämän piirustuksen showtyyppinen siperianhusky näyttääkin kovasti ja omaa samoja virheitä kuin kilpatyyppisellä koiralla. 2. Kilpakoirilla rintakehä sen sijaan on usein olematon (kuten ylläolevassa kevyen show-tyypin koiralla), eivätkä sitä kuvaa sanat "syvä ja vahva".

Pää ja kaula: Siperianhuskyn ollessa kyseessä päällä ei ole niinkään väliä, eikä sitä arvostella yhtä ankarasti kuin muilla pystykorvaisilla roduilla, koska rekikoiralle ei ole mitään väliä minkä muotoinen sen pää sattuu olemaan - VÄÄRIN! Siperianhuskylle rodunomainen pää on erittäin tärkeä, jopa tärkeämpi kuin muille pystykorvaisille roduille. SH:lla myös pää liittyy sen arktiseen perimään ja siitä tulisi heti näkyä, että kyseessä on arktisissa oloissa selviytymään erikoistunut koira. Myös pää on keskikokoinen ja suhteessa runkoon. Kallo on hieman pyöristynyt ja kapenee vähitellen leveimmästä kohdasta silmiä kohti. Kuonon pituus ei tässä rodussa ole mikään sivuseikka. Se ei saa olla ollenkaan pitkä, että siitä tulee mieleen vinttikoiran profiili, mutta ei myöskään lyhyt koska SH:n on kyettävä hengittämään myös äärimmäisen kylmissä olosuhteissa. Siperianhuskyn otsapenger on selvä ja pää on muutenkin hyvin meislattu. Kuononselkä on suora ja kuono kapenee vähitellen kirsua kohti, mutta kuononkärki ei missään tapauksessa saa olla terävä, eikä paksu ja neliömäinen. Huulet ovat tiiviit ja hyvin pigmentoituneet. Kirsu on musta ja punaisilla/valkoisilla koirilla maksanvärinen. Myös lumikirsu vaaleanpunaisin merkein on sallittu. Posket ovat vahvat ja erottuvat selvästi. Etenkin uroksille "ruff" eli kaulus (tai röyhelö) on erittäin toivottavaa. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja hieman vinoasentoiset, vähänkin pyöreät silmät ovat virheelliset. Silmät ovat kohtalaisen kaukana toisistaan. Ilme on valpas, tarkkaavainen, mutta myös ystävällinen ja joskus jopa ilkikurinen. Silmien väri ja maski vaikuttavat ilmeeseen voimakkaasti, maskin mustat kuviot voivat muodostaa kasvoille "kulmakarvat" jotka tekevät koirasta jopa vihaisen näköisen (jos ei tunne koiria). Kuitenkin siperianhuskyn kasvoilla näkyy selvä "hymy" ja juuri se saa aikaan, että koira näyttää ilkikuriselta. Väriltään silmät voivat olla siniset, ruskeat, eriväriset tai sekaväriset. 1. Haja-asentoiset ja teräväkärkiset korvat 2. Oikeanlaiset korvat Kuva piirretty suoraan mallista. Korvat ovat keskikokoiset, kolmionmuotoiset ja korkealle, sekä lähelle toisiaan kiinnittyneet. Korvat ovat ovat yksi tärkein osa siperianhuskyn päätä, ne ovat erilaiset kuin esim. alaskanmalamuutilla. Kilpatyypissä hyvin harvoin näkee oikeanlaisia korvia. Korvat eivät saa olla isot, koska ne paleltuvat herkästi. Edes luovutusikäisen pennun korvat eivät saa olla luppakorvat tai edes taittokorvat! Kilpatyypissä näkee aivan liian paljon luppakorvaisia nuoria koiria ja aikuisiakin - näyttelyyn ei sellaista koiraa kannata edes viedä koska siperianhuskyn korvat ovat yksi rodun ominaispiirre. Tunnusteltaessa korvia niiden täytyy tuntua paksuilta ja tanakoilta. Ne ovat paksut ja tiheäkarvaiset, takaa hieman kaartuvat. Kärkien tulee olla hieman pyöristyneet, eivät terävät tai pallomaiset. Etenkin uroksille kaulus, eli "ruff" on toivottava. Kaula on keskipitkä ja kaartuva. Ollessaan valppaana SH:n kaula on ylväästi kannettu, mutta ravatessa sen tulee ojentua eteen niin, että pään asento on hieman edempänä. Virheitä ovat liian lyhyt tai pitkä kaula (liian paksu tai "ohut"). 1. Showtyyppisellä koiralla on usein liian jyrkkä otsapenger ja lyhyt kuono-osa. 2. Kilpatyypin koiralla näkee harvemmin hyvää päätä, yleisimpiä virheitä ovat: kevyt ja pitkä kallo, pitkä ja kapea kuono, isot korvat ja loiva otsapenger.

Runko: Palataan jälleen tarkastelemaan siperianhuskyn runkoa. Rintakehän kuuluu olla syvä ja vahva. Syvin kohta on kyynärpään kohdalla. Selkä on vahva ja suora. Selkälinja on vaakasuora säästä lantioon. Selän kuuluu olla keskipitkä, ei lyhyt tai pitkä (jolloin selkä jää notkoksi). Lanne on kiinteä ja hoikka, sen kuuluu olla rintakehää kapeampi. Mutta vatsaviivan tulee olla vain hieman nouseva, ei siis kuten vinttikoirilla. Lantio on hieman viisto, se ei koskaan saa olla jyrkkä jolloin se rajoittaa takaraajojen työntöä. Hännän kiinnitys on vain hieman selkälinjan alapuolella.

Häntä: Ensimmäinen mitä siperianhuskyn hännästä tulee mieleen on ketunhäntä. Häntä on tuuheakarvainen ja keskipitkä, karva on suunnilleen samanpituista yläpuolella, sivuilla ja alapuolella. SH:n häntä on sirpinmuotoinen, se ei saa maata selän päällä tai kiertyä sivulle. Näyttelykehässä olisi toivottavaa, että häntä kannetaan sirpinmuotoisella kaarella. Työskennellessä tai koiran ollessa levossa häntä tavallisesti riippuu muistuttaen pyöreää harjaa. Hännän kiinnityskohta on aivan selkälinjan tason alapuolella. Ensimmäisessa kuvassa oikeanlainen, sirpillä kannettu häntä. Toisessa kuvassa häntä kiertyy liian tiukasti. Tiukka häntä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koko koiran takaosa olisi kelvoton (vrt. muut rekikoirarodut). Itseasiassa alkuperäisillä siperiankoirilla ja siperianhuskyn esi-isillä esiintyi todella paljon tätä "tiukkaa häntää". Esimerkiksi kuuluisan seerumivaljakon koirilla oli tiukat, selän päälle kiertyvät hännät, joissa oli melko pitkä karva. Tiukkaa häntää sanotaan usein olevan eniten old linessa, mutta tosiasiassa sitä on yhtä paljon, ellei jopa enemmän kilpalinjassa (jos lasketaan prosentteina, old line siperianhuskyjahan on maailmanlaajuistestikin vähemmän). Kolmannessa kuvassa selän päälle taittunut häntä. Kaikkein vakavin virhe on kuitenkin kuvassa 4 esiintyvä "soihtuhäntä". Tätä virhettä on mainittavasti ainoastaan showtyypissä. Häntä on täysin epäpystykorvamainen, se ei kaarru ollenkaan vaan lähtee suoraan ylöspäin. Tällaista häntää näkee yhä enemmän showtyypin siperianhuskyilla.

Liikkeet: Siperianhusky liikkuu nopeasti ja keveästi, ja sen liike sulavaa ja vaivatonta. Näyttelykehässä siperianhusky tulisi esittää mahdollisimman vapaana, eikä hirttää koiraa hihnaan (Sivuhuomiona: ikävä kyllä myös Suomessa on alkanut näkymään USA:n tyyliin esitettyjä siperianhuskyja, jotkut esittäjät eli handlerit kuristavat koiraa hihnalla ja vetävät pään ylös luonnottomaan asentoon. On selvää, että koira kärsii sellaisesta käsittelystä) jolloin sen liikkeetkään eivät näy hyvin. Siperianhuskyn eturaajan liike on pitkä, se yltää juuri kuonon kärjen kanssa samalle linjalle. Takaraajojen työntö on pitkä ja matala, se ei saa nousta yli toisen takajalan kintereen. Edestä katsottuna, kevyessä ravissa käpälät eli koiran jälki eivät osu samalle linjalle, mutta nopeassa ravissa koira kulkee aivan suoraan, samalla linjalla ja jäljestä muodostuu suora ketunjälki. Koiran liikkuessa selkälinja pysyy kiinteänä ja tasaisena. Tässä kuvassa siperianhusky kevyessä ravissa. Takajalan hyvä työntö on pitkä ja matala (mielellään lähes maahan ulottuva), se ei saa nousta kuvaan piirretyn linjan (3) yläpuolelle. Vastakkaiset jalat kohtaavat suunnilleen rungon keskikohdalla (2) ja ne eivät saa koskettaa toisiaan tai mennä päällekäin, tällöin kyseessä on yliastunta. Eturaaja on samassa linjassa (1) kuonon kärjen kanssa. Kovassa ravissa kaula kaartuu eteenpäin ja samalla myös etuliike pitenee. Kevyessä ravissa häntä tulee kantaa sirpillä selän päällä ja kovassa ravissa häntä voi olla suorana. 1. Showtyyppiselle siperianhuskylle erittäin yleinen virhe ovat "lentävät liikkeet". Koska näyttelyvoittajista laitetaan esille "upeita liikekuvia" myös käsitys oikeista, matalista ja maatavoittavista liikkeistä vääristyy. Kun katsoo Showtyyppistä siperianhuskya se näyttää lentävän tai luistelevan paikallaan. Näyttää siltä kuin koira tosiaan leijuisi ilmassa. Tämä on täysin väärä ja energiaa tuhlaava liike. Yleistä on, että takajalka nousee reilusti toisen takajalan kintereen muodostaman linjan yli, vaikka oikeasti suorana olevan takajalan tulisi olla kaukana, mutta matalalla verrattuna toiseen takajalkaan. Myöskin edessä etujalka menee ohi kuononkärjen muodostaman linjan. Myös showtyyppiselle siperianhuskylle yliastunta on yleistä; vastakkaisten jalkojen tulisi kohdata toisensa suunnilleen rungon keskikohdalla, eivätkä ne saisi mennä päällekäin. Tällaiset showliikkeet ovat yleisiä monien muidenkin rotujen näyttelyvoittajille, koska ne näyttävät katsojan silmissä kivoilta ja vaivattomilta, vaikka todellisuudessa ne ovat rekikoiralle todella vakava virhe. Yllä olevassa kuvassa näkyy tyypillinen "showliike". Tämä kuva on piirretty oikean valokuvan pohjalta, viiva kuvaa maan tasoa. Kuten kuvasta näkyy, ei kyseessä ole "maatavoittavat" liikkeet, vaan koira on kokonaan ilmassa! 2. Kilpatyypin koirilla näkee monenlaisia liikkeitä. Tietenkin länkisääret ja pihtikintut ovat virheelliset, eivätkä kyynärpäät tai polvet saa kääntyä ulos- tai sisäänpäin. Kilpatyypin koiralla on usein liian pitkät ja ylitaipuisat välikämmenet, jolloin koira näyttää kauhovan eteenpäin ja läpsyttelevän etujalkojaan. Joskus etuliike on jopa niin paha, että koiran etujalka yltää lähes leukaan asti. Myöskin takaliike on usein liian korkea ja reilu yliastunta näyttää olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Hyvin usein kuvia näistä vääristä liikkeistä ja vakavista virheistä mainostetaan "upeina liikkeinä". Kannattaa kuitenkin muistaa, että rotumääritelmästä löytyy tieto oikeista liikkeistä. Peitsaus on kamelikävelyä, eli saman puolen raajat liikkuvat yhtäaikaa samaan suuntaan. Tämä on myöskin vakava virhe.

KARVAPEITE: Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisinpänä tarkastellaan siperianhuskyn turkkia. Siperianhuskysta ainakin puolet tuntuu olevan turkkia ja karvanlähtöaikaan tarhasta löytyy enää "puolikas koiraa". - Teksti turkista tulossa myöhemmin! -