OIKAISU NETISSÄ OLEVASTA HERJAUKSESTA
OLD LINE KENNELEITÄ KOHTAAN

Jaana Seppänen, Kuuhaukun kennel
Tiina Lemmetyinen, Lumenlaulun kennel
Johanna Peltokoski, Huurrehelmen kennel

Eräs koirasusikasvattaja, joka myös teettää pentuja rekisteröimättömällä koirallaan ja myy pitovaikeuskoiria eteenpäin, on mainostanut pentujaan old linena. Pentujen isä on puhtaasti kilpalinjaa ja emän emänemä ehkä Kuuhaukkua (mitään varmaahan ei voi tietää, kun koiraa ei ole rekisteröity ja tiedot kulkevat monen suun kautta). Kyseinen henkilö on ennenkin mainostanut koiriaan perättömästi old linena (nehän menevät kaupaksi) ja asia vaati oikaisua. Puhelinkeskustelun jälkeen, missä ei ääntä korotettu vastoin ko. henkilön nettisivujen väitettä, ja missä hänelle selvitettiin asiallisesti koiriensa alkuperä, ja ettei mahdollisia ostajia pidä huijata, hän alkoi kirjoitella täysin perättömiä, herjaavia kirjoituksia sivuillaan. Sivut vaihtoivat paikkaa ja aina ajoittain kirjoitukset löytyvät sieltä, ajoittain ne ovat poissa.

Paitsi että keskustelun kulku ei ollut, mitä ja millainen koirasusikasvattaja väittää, niin hän alkoi myös herjata ja mustamaalata kaikkia old line-kasvattajia (tietojemme mukaan häntä vastaan on tullut rikosilmoitus tai - ilmoituksia nettiherjaamisesta ennenkin). Koska old line-kasvattajia on vain kolme ja lisäksi yksi kennel, jossa on ollut kaksi pentuetta, asiayhteydestä voi hyvin päätellä, keitä henkilöitä hän tarkoittaa ja kyse on herjaavasta vihjailusta, mikä on rikoslaissa rangaistava teko.

Ohessa kennelvalvojien lausunnot old line kenneleistä:

Kuuhaukun kennel
Koirien kunto ja hoito: koirat hyväkuntoisia, hyvin hoidettuja, avoimia ja ystävällisiä. Koirat ruokitaan kuivamuonalla + lihalla. Lihaskuntoa pidetään yllä kesäisin uimalla, vedättämällä, juoksuttamalla. Talvisin vedetään rekeä + muuta liikuntaa.
Koirien tilat/tarhat: Tarhat riittävän kokoiset, siistit, kaikilla vesiastiat. Osa koirista asuu sisällä, osa tarhoissa joissa on kopit.
Penikoimistilat/pentutilat: Koirat penikoivat sisällä asiallisissa tiloissa, tällä hetkellä ei pentueita.
Muuta: Kennel toimii maaseudulla, omakotitalo + iso, siisti piha. Kasvattajalla myös hevosia + aasi, jotka myös hyväkuntoisia ja hyvin hoidettuja. Koirien kanssa harrastetaan aktiivisesti vetoa + koulutuskentällä käyntiä. Kasvattaja tekee itse eläinsuojelutyötä. Hyvä rotutuntemus kasvattamallaan rodulla.

Lumenlaulun kennel
Koirien kuntoja hoito: koirat hyvinhoidetun näköisiä, iloisesti vastaanottavia ja kilttejä.
Koirien tilat/tarhat: Pihassa 4 tarhaa, joissa isommassa 3 koiraa, muissa 2 tai 1 aina tilanteen mukaan. Sorapohjaiset erittäin hyvin hoidetut tarhat. Koko piha-alue myös aidattu, eli n.8000 neliötä, jossa koirat voivat oleskella/ juosta.
Penikoimistilat/ pentutilat: tilanteen mukaan joko talossa sisällä tai esim. kesällä vanhaan saunarakennukseen tehty hienot (2 kpl) pentuhuoneet, joissa patterit lämmittimenä.
Muuta: Omakotitalo maalla. Tarhoissa kopit koirille, irlanninsusikoiralle pieni mökki, jossa myös lämmitin. Vesikupit myös suojattu talvella jäätymiseltä styrox/ lastulevykehikolla.

Huurrehelmen kennel
Koirien kunto ja hoito: Koirat vaikuttavat hyväkuntoisilta, luonteiltaan käyttäytyvät rodunomaisesti, turkit hyvässä kunnossa. Koirien kanssa tehdään kävelylenkkejä, metsälenkkejä, ajetaan valjakolla jne.
Koirien tilat/tarhat: Koirat oleskelevat pihapiirissä olevissa tarhoissa (huskyt), rottweilerit oleskelevat pääasiassa pihapiirissä (aidatulla alueella) sekä talossa sisällä. Tarhat ovat hyvän kokoiset, niissä on maapohjat. Tarhoissa on asianmukaiset kopit, joissa kuivikkeet/lämmikkeet.
Penikoimistilat/pentutilat: Pentutilat rakennettu lämpöeristettyyn parvekkeeseen. Siellä on pentulaatikko, joka on todella reilun kokoinen. Koirilla on myös lämpölamppu ja patteri lämmittämässä. Emolla pääsy pois pentulaatikosta. Vettä on tarjolla.
Muuta: Kasvattaja harrastaa valjakkoajoa, jälkeä, tokoa ja jonkin verran näyttelyitä. Ruokana Nutro Choice, Royal canin sekä liha.

(lausunnot päättyvät)

Suoria lainauksia esimerkiksi nettikirjoittelun tyylistä ja asiattomuudesta. Ei ihan normaalia kommunikointia.

"selvästi mielestäni ilmeni että tämä eräänlainen "johtohahmo" ei ehkä "käy aivan täysillä" kiljumisesta päätellen"

"Se vasta kohtauksen aiheuttikin tällä kyseisellä selvästikin vähintäänkin "omalaatuisella" koirien kasvattajalla kun katsoin ettei minulle todellakaan ole velvoitteita häntä kohtaan, mihinkään suuntaan. Eikä minun tarvitse kertoa hänelle koirani syntymäpaikka tai mitään muutakaan. Eritoten kun kyse on rekisteröimättämästä koirasta!"

"Ilmeisesti nyt kuitenkin tulin asiasta eräälle heidän kätyreistään maininneeksi valitettavasti ja joka äkkiä sitten otti yhteyttä näihin "johtohahmoihin" ilmeisesti ohjeita saadakseen" Kommentti: Kuulostaa jotakuinkin vainoharhaiselta… Kukaan meistä ei tiedä, mitä kummaa ko. henkilö tällä tarkoittaa.

"Tämän mmm... minulle soittaneen naisen (mieleen nousisi sopivampikin nimitys mutta kun täällä käy paljon ja monen ikäistä lukijaa niin jääköön sanomatta) mielestä…"

"Ja sitten tämä kyseisen mamman koirien pito... Se nyt on aivan omaa luokkaansa. Koirat elävät äärimmäisen pienissä tarhoissa pääaikaisesti ja näissä muissakin "oldline" kenneleissä silminnäkijöiden mukaan meteli on kamala eli koirat ovat äärettömän stressaantuneita liian ahtaissa oloissa ja niitä on paljon. Liikaa. Eli tarhat nähtävästi täyttävät juuri ja juuri nämä eläinsuojelulainsäädännölliset puitteet mitkä eivät mielestäni ole ensinkään riittävät tämän tyyppisille koirille. Muutama hassu neliö... Eivätkä ne luonnollisestikaan saa muuta liikuntaa kun "kylmiltään" ajattamista silloin tällöin niin että koirat vioittuvat. Näyttelyissä on nähty kuulema näitä ontuvia ja kipeän oloisia tämän ***** kennelin koiria. Siis kertakaikkiaan vähintäänkin surullista! "

"Ei kuitenkaan pidä unohtaa että kun kovasti paskaa aletaan nakkelmaan niin siinä kyllä tahriintuu väsitämättä itsekin."

"Ja ne onnettomat jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet ottamaan koiran tästä kyseistä kennelistä ovat kaukana huvittuneisuudesta koska järjetön kontrolli jatkuu vähintään koiran eliniän." Kommentti: Voi kun olisikin aikaa enemmän olla yhteyksissä omistajiin, mielenkiintoista myös, että mitähän sitä sitten kontrolloidaan, kun koira on jo kuollut ;)

Sinänsä kommenttien asiayhteys on triviaali; sävy ja asiatyyli kertovat henkilöstä tarpeeksi.

SIPERIANHUSKY.NETIN VASTINE KOIRASUSIKASVATTAJAN BLOGIKIRJOITUKSEEN.

Tämä juttu lähti siitä liikkeelle, että netissä myytiin old line pentuja, jotka osoittautuivat rekisteröimättömiksi. SPY:n jäseniä ja muita old linesta kiinnostuneita tietenkin kiinnostui tuollaisista ilmoituksista ja minullekin tuli kyselyitä, mitkä koirat ovat kyseessä. Kävi ilmi, että pennut ovat kilpalinjaisen ja rekisteröimättömän safarikoiran pentuja. Pentujen myyjä oli ainakin kahdelle pentukyselijälle väittänyt nartun olevan paperiton Kuuhaukun koira ja täten old linea (myös myynti-ilmoituksissa pentuja mainostettiin old linena). Myyjä ei kuitenkaan missään vaiheessa suostunut kertomaan pentujen emän alkuperää, joka kuitenkin nyt tiedetään: Narttu on Lapista eräästä safarikennelistä ja se EI ole Kuuhaukun kennelin kasvatti, eikä sen old line taustaakaan voida mitenkään todistaa, koira kun on paperiton. Koirasusien omistajien ystävällisellä avustuksella on saatu selville tuon paperittoman nartun alkuperä niin hyvin kuin se tällaisessa tilanteessa on mahdollista. Syntymäaikojen perusteella tuon paperittoman nartun isovanhemmissa saattaisi olla Kuuhaukun koiria, mutta sen vanhemmat voivat olla myös kilpalinja-sekoituksia, koirien ollessa niiden ensimmäisellä omistajalla niille kun sattui vahinkoastumisia kilpalinjaisten kanssa. Nartun isä on omistajansa mukaan todennäköisesti 50 % alaskanmalamuutti. Myyjä tiesi koiran malamuuttitaustasta (tästä hän oli kertonut mm. aiemmin myytyjen koirasusien kohdalla), mutta sekin ilmeisesti "unohtui" mainita myynti-ilmoituksissa, kun niitä aluksi myytiin puhtaina old line pentuina (myyjä ei ilmeisesti tiennyt ns. seppalalinjan olevan kilpalinjaa).

Ostajia yritettiin huijata myymällä heille old line pentuja ja vieläpä Kuuhaukun kennelnimellä. Myöhemmissä ilmoituksissa sitten kerrottiin, ettei pentujen isä olekaan old linea, vaan kilpalinjaa, ja sitten viimeisimmissä viesteissä kerrottiin myös emän olevan paperiton, eikä old linea. Tämä johtui siitä, että old line harrastajien toimesta tähän kyseiseen paperittomien koirasusien ja koirien kasvattajaan, ja aikuisten koirien myyjään otettiin yhteyttä ja kerrottiin, etteivät kyseiset koirat ole old linea ja ihmisiä ei voi huijata myymällä heille koiria old linena kun ne eivät selvästikään sellaisia ole. Aivan samalla tavalla ihmisille ei voi myydä esim. tavallisia huskyristeytyksiä koirasusina. SPY:n jäsen, joka oli pennuista koirasusikasvattajalta kysellyt, otti itse yhteyttä old line kasvattajiin selvittääkseen old linena mainostettujen koirien alkuperän ja on itse tehnyt päätöksen olla ostamatta sekarotuista koiraa.

Kyseinen "kasvattaja" olikin old line harrastajille jo vanha tuttu, olihan tämä jo vuosia sitten yrittänyt saada itselleen pentua Kuuhaukun kennelistä. On ilmeistä, ettei kyseiselle henkilölle kennelvierailun jälkeen pentua myyty, ja tämän jälkeen kyseinen henkilö on haalinut itselleen yhden old line ja mahdollisesti old line taustaisen koiran. Puhdas old line uros nimeltään Jokeri ostettiin välittömästi netti-ilmoituksen jälkeen pois kyseiseltä kasvattajalta sen alkuperäiselle omistajalle. Myyjä oli myös myynyt koiran väärällä nimellä, tämäkään koira ei ole Kuuhaukun kennelin kasvatti ja oli alkuperäiseltä omistajaltaan lähtiessä käynyt yhdellä tai useammallakin omistajalla ennen tälle koirasusikasvattajalle päätymistään (edellisessä paikassa (ei SPY:n jäseniä), missä oli myös kilpalinjan koiria, Jokeri oli satuttanut leukansa). Onneksi asiasta tehtiin tarkoituksella ostajan puolesta ostosopimus, jonka koirasusikasvattaja on allekirjoittanut! Jokeri lähti syntymäkodistaan (ei ole kennelnimeä) aikuisena uuteen kotiin, koska se oli tottunut elämään toisten koirien kanssa ja ainoaksi koiraksi jäätyään ikävöi toisten koirien pariin. Koirasusikasvattaja sen sijaan väitti, ettei se tullut toimeen toisten koirien kanssa, vaikka tosiasiassa se oli annettu uuteen kotiin juuri sen takia, että se oli vahvasti laumakoira. Koirasusikasvattaja väitti Jokeria niin luonnevikaiseksi, jotta katui, ettei ollut vienyt sitä lopetettavaksi. Samasta paikasta, samalta koirasusikasvattajalta on lähtenyt myös muita aikuisia koiria "täysin luonnevikaisina" ja uudelle omistajalleen päädyttyään ne ovat olleetkin aivan normaaleja, hyväluonteisia koiria (tässä joukossa on ollut ainakin yksi kilpalinjan koira). Tästä "täysin luonnevikaisesta" koirasta koirasusikasvattaja kuitenkin otti hyvän myyntihinnan itselleen.

Tämän koirasusikasvattajan ensimmäisen blogikirjoituksen jälkeen lähetin hänelle seuraavan viestin, sillä halusin korjata kirjoituksessa olleita lukuisia, melko huvittaviakin virheitä (kyseinen kasvattaja ei tiennyt rodun jalostuslinjoista tai historiasta yhtään mitään):

1. Olet pentukyselijöille vastannut koirasi olevan old line siperianhusky ja Kuuhaukun kennelistä. Kyseinen koira ei ole Kuuhaukun kennelistä ja sen vanhemmat ovat paperittomia safarikoiria. Sinulla ei ole minkäänlaista dokumenttia esittää edes sen vanhempien olevan Kuuhaukun kennelistä. Syyllistyt huijaukseen kauppaamalla koiria toisen kennelnimellä ja väittämällä niiden olevan jotain, mitä ne eivät ole.
2. Pentujen isä ei myöskään ole old line, kuten olet aiemmin mainostanut. Koira on ns. seppalalinjaa, jonka sukutaulussa on vain 3. polvessa peräti 3 kertaa Doug Willetin kasvattama Sno-Sepp's Elvira of Sepp-Alta, jonka isän Jeffrey Bragg sanoo olleen alaskanhusky. Jeffrey Bragg sen sijaan ei kasvata enää siperianhuskyja ollenkaan vaan on kehittänyt oman rotunsa, sivuillasi on linkki blogin tekstissä, virheellisesti mainiten koirat Leonhard Seppalan koiriksi. Niillä koirilla ei ole mitään tekemistä siperianhusky-rodun kanssa.
3. Kerrot virheellisesti siperianhuskyn punaisen värityksen tulevan grönlanninkoirasta. Ensimmäinen rekisteröity punainen siperianhusky oli Alaskans of Anadyr kennelissä vuonna 1948. Vanhoissa Siperiasta kertovissa teksteissä on useita mainintoja punaisista ja "ketunvärisistä" rekikoirista, punainen väri tulee alkuperäisistä Siperian-tuonneista.
4. Kerrot, että tavoitteenasi on ollut kasvattaa: "rodunomaista" ystävällistä perhekoiraa joka sopii myös kevyeen harrastevaljakointiin". Samalla kuitenkin mainitset, että pentujen emästä ******** ei ollut safarikoiraksi, etkä ilmeisesti itse ole ajanut sillä ollenkaan: "eikä välttämättä pidä ensinkään valjakoinnista". Todella hyvää jalostusta käyttää huonoa rekikoiraa tuottamaan parempia rekikoiria.
5. Puhut old line koirien "pitkään jatkuneesta linja- ja sukusiitoksesta", ilmeisesti et tiedä useista old line tuonneista ja niiden tuomasta geenipoolin laajuudesta (esim. Kuuhaukun kennelissä oli 7 perättäistä ulkosiitosta vuosina 2004-2006, ss % 0). SPY:n old line jalostusohjelmassa on myös mahdollisuus ulkosiitokseen old line-linjan ulkopuolelta ( Lisäys: lue jalostusohjelma SPY:n sivuilta).
6. Blogissa on luvaton kuva Troika kennelin sivuilta, julkaisemisesta voit odottaa syytettä tekijänoikeusrikkomuksesta (asiasta on tiedotettu koiran omistajalle, joka on ammattivalokuvaaja, joten korvaukset tulevat olemaan suuret). Toisin kuin tekstissä väitetään, Troika kennelin koiria ei ole esiintynyt "Lumihauvat"-elokuvassa.
7. Esität kysymyksen soveltuuko kuvan koira "pitkäkestoiseen valjakointiin". Carol Dixonin puolesta voin kertoa, että sopii. Sen jälkeläiset ovat juosseet 1800km pitkän Iditarod kilpailun tehden historiaa; rookie-ajaja suoriutui maaliin kaikkien valjakon koirien kanssa, kaikki valjakon koirat olivat rekisteröityjä siperianhuskyja ja 80% niistä oli old linea (Kuuhaukun ja Troika kennelien linjat).
8. Väität Baltoa Siperian-tuonniksi, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa ja sen uskotaan olevan osittain alaskanmalamuutti.
9. Vain osa Seppalan koirista oli tuonteja Siperiasta, hän ei koskaan itse kasvattanut siperianhuskyja kennelnimellä vaan teki yhteistyötä eri kasvattajien kanssa. Seppala siis ei luonut siperianhusky-rotua kuten sivuillasi väität. Seppala kertoi 60-luvulla Monadnock kennelin "sinisilmäisten karvaturrien" olevan aivan alkuperäisten siperiankoirien kaltaisia.
10. Jeffrey Bragg ei kasvata siperianhuskyja ja sivuillasi sotket Leonhard Seppalan ja Jeffrey Braggin kasvatustyön keskenään.
11. Sivuillasi on useita luvattomia kuvia USA:laisista museoista, olet myös luvatta ottanut kuvia minun sivuiltani ja vaadin niitä poistettavaksi välittömästi. Jos kuvia ei poisteta heti, teen ilmoituksen tekijänoikeusrikkomuksesta, josta ilmoitan myös niihin museoihin joilta olen kuvia ostanut/saanut luvan niiden käyttöön (kuvia ei saa käyttää kaupallisilla sivustoilla kuten sinun omillasi)."

Koirasusikasvattaja ilmeisesti luki lähettämäni viestin, sillä seuraavana päivänä kuvat oli poistettu blogista. En kuitenkaan koskaan saanut kyseiseltä henkilöltä minkäänlaista vastausta! Tämän jälkeen samalle sivustolle tuli päivitetty versio kirjoituksesta, mutta pian koko blogiteksti oli poistettu sivustolta ja siirretty koirasusisivulle. Kerrottakoon tässä myös, että kyseinen henkilö ei ole enää tekemisissä Suomen Koirasusiyhdistyksen kanssa, vaikka olikin yksi sen perustajajäsenistä (riitautunut siis sinnekin suuntaan).

Seuraavassa blogikirjoituksessa koirasusikasvattaja mainitsi old linen olevan käytetty nimitys koirien myynninedistämistarkoituksena ja, että old line koiria suorastaan tehtaillaan vaikka ostajat joutuvat niitä odottamaan hyvinkin pitkiä aikoja. Herääkin kysymys, miksi koirasusikasvattaja itse mainosti pentuja old linena jos tiesi pentujen isän olevan kilpalinjaa? Tähän aiheeseen voin vain todeta, että Kuuhaukun kennelistä on tullut keskimäärin 2 siperianhuskypentuetta vuosittain 26 vuoden aikana. Huurrehelmen kennelistä on tullut keskimäärin 1 pentue vuosittain 4 vuoden aikana ja samoin Lumenlaulun kennelistä keskimäärin 1 pentue viiden vuoden aikana ja Maripuron kennelissä vain 2 pentuetta kahdeksan vuoden aikana, jona heillä siperianhuskyja on ollut. Nämä ovat ihan normaaleja pentuemääriä rekisteröityjen koirien kasvattajille (kun kyseessä on yksi rotu). Ja vaikka SPY:ssä on nyt jäseniä enemmän kuin koskaan ja old line koirat ovat halutumpia kuin koskaan, vuosittaiset pentuemäärät eivät 2000-luvulla ole muuttuneet mihinkään (vertaa esim. aiempia Kuuhaukun pentueita). Old line pentueita kun ei teetetä kysynnän mukaan ja siksi pennunottajat saattavat joutua odottamaan jopa vuosia.

Kyseinen koirasusikasvattaja myös kritisoi old line koirien kohdalla tehtävää ostosopimusta. Se tiedetään, että SPY:n alaiset old line kasvattajat tekevät erilaisen sopimuksen koiran kaupasta kuin monet muut kasvattajat. Yleisesti ottaen kasvattaja saa lisätä sopimuksiin lisäehtoja niin paljon kuin jaksaa ja jos ostaja sopimukset allekirjoittaa, niitä on noudatettava. Jos sopimusta rikkoo, asia voidaan ratkaista oikeudessa, jolloin merkitsee sopimusehtojen kohtuullisuus ja ostajan sopimusehtojen noudattamista vastaan saama alennus koiran ostohinnasta. Muuten sopimusehtojen noudattamisessa on kyse omasta kunniasta ja siitä, että pystyy seisomaan sanojensa takana. Old line koirien kohdalla sopimukseen koiran kaupasta siis kirjataan, ettei koiraa saa käyttää jalostukseen kilpalinjan tai show linjan koiriin. Ilman tätä sopimusta ja vain old line koirien jalostuskäyttöä koko linjaa tuskin olisi ollut olemassa enää vuosiin. Kasvattaja kertoo mahdolliselle ostajalle jo ensikontaktissa, mitä old line tarkoittaa ja mitkä ovat ehdot. Jos ehdot todellakin tuntuvat ostajasta kohtuuttomilta, kenenkään ei ole pakko ostaa koiraa. Kasvattaja saa tietenkin myös päättää kenelle pentunsa myy.

Tämä koirasusien ja paperittomien koirien kasvattaja on tullut itselleni tutuksi siperianhusky- ja koirasusipiirien lisäksi myös susiasioiden ohella. Hän on mm. sekä yksityisissä keskusteluissa kanssani että julkisilla palstoilla kirjoittanut, että Suomessa on lainvastaisesti lemmikkieläiminä useita aitoja susia ja, että suurin osa suomalaisista susista onkin oikeasti koirasusia. Otin myös aikoinaan talteen tämän koirasusikasvattajan kirjoituksen Tunturisusi foorumilta (yleinen susiaiheinen keskustelufoorumi), jossa hän melko värikkäästi kritisoi Polar Speed kenneliä ja kasvattajaa (ihan oikeilla nimillä). Tämä teksti on valitettavasti poistettu foorumilta uudistuksen myötä, mutta jos se jotain kiinnostaa on se varmasti mahdollista kaivella esiin esim. internet archiven kautta (voin myös yksityisesti lähettää kyseisen lainauksen kokonaisena). Kirjoitus oli kauttaaltaan asiaton, kasvattajaa syytettiin monenlaisesta. Tämä kyseinen koirasusikasvattaja on kirjoitellut yleisesti monista muistakin ihmisistä esim. koirasusipiireissä " ehkä hieman erikoisina neitokaisina" ja "ei ehkä käy aivan täysillä"-nimityksillä, mukana on myös tunnettuja kilpalinjan kasvattajia "luonnevikaisine" koirineen, joten jokainen voi antaa oman arvostuksensa kaikelle tämän kasvattajan tekemisille.

Uusimmassa versiossa blogikirjoituksesta koirasusikasvattaja vertaa paperittomien koirien kasvatusta "rodun" nimeltä koirasusi kasvatukseen, että kyseinen rotu on lähtöisin USA:sta, eikä niitäkään rekisteröidä missään, vaan hän laittaa koirat omaan rekisteriinsä ja se tekee niistä rotukoiria. Kyseinen henkilö ei taida ymmärtää, että koirasudet ovat samalla tavalla sekarotuisia kuin eri rotujen risteytykset, sillä erotuksella että niitten lähisuvussa on käytetty sutta. Kyseessä ei ole minkäänlainen "rotu", sillä koiria ja susia saa (vielä toistaiseksi) risteyttää miten huvittaa. Sen sijaan ns. "koirasusirotuja" ovat saarloos wolfhound ja ceskoslovensky vlcak, niillä on omat rotumääritelmänsä ja suljetut rotukirjat. Suomen koirasusipiireissä riidellään ajoittain eläinten todellisesta alkuperästä, sillä kukaan ei varmaksi tiedä eläinten susiprosentteja ja koirasusien kasvattamiseen liittyy usein paljon eläinten taustojen salailua. Suomessa ei myöskään kenelläkään ole lupaa pitää aitoa sutta kotieläimenä, luonnonvaraisten nisäkkäiden ottaminen elätettäväksi on kielletty Eläinsuojelulaissa. Luvallisesti susia on Suomessa ainoastaan Ranuan ja Ähtärin eläinpuistoissa, jotkut muutkin (esim. koirasusipaikat) ovat lupia anoneet, mutta eivät ole niitä koskaan saaneet.

KOIRIENPITO OLD LINE KENNELEISSÄ

Samaan hengenvetoon hän kerkeää kritisoimaan koirien pitoa old line kenneleissä, että koirat elävät liian pienissä tarhoissa ja, että muissakin old line kenneleissä "silminnäkijöiden mukaan meteli on kamala eli koirat ovat äärettömän stressaantuneita liian ahtaissa oloissa ja niitä on paljon. Liikaa." Kaikissa kolmessa old line kennelissä on käynyt kennelvalvoja joko rutiinikäynnillä tai kasvattajan omasta pyynnöstä (lausunnot luettavissa tämän sivun alkupuolella)ja kaikki oli koirien ja muiden eläinten kohdalla kunnossa. Kuuhaukun kennelissä on tällä hetkellä 13 siperianhuskya ja 3 muuta koiraa. Huurrehelmen kennelin kasvattaja on itsekin eläinsuojeluvalvoja, joten toiminta on varmasti asiallista. Huurrehelmen kennelissä on tällä hetkellä eniten siperianhuskyja kuin koskaan eli 3 siperianhuskya sekä 3 muuta koiraa. Lumenlaulun kennelissä on myös tällä hetkellä eniten koiria kuin koskaan eli 8 siperianhuskya ja 3 muuta koiraa. Maripuron kennelissä on 4 siperianhuskya. Kun sitten katsotaan siperianhusky-rotua yleisesti, nämä koiramäärät ovat täysin normaaleja, jopa pieniä varsinkin verrattuna safarikennelien koiramääriin, joissa voi olla jopa satoja koiria. En voi mitenkään tietää tämän koirasusikasvattajan koiramäärän todellista tilannetta, mutta hänen kolmelta eri sivustolta olen laskenut 4.11.08 seuraavaa: 3 koirasutta, 3 huskytyyppistä koiraa ja 8 pienten koirarotujen edustajaa, yhteensä siis 14 koiraa, joista ainakaan huskyjen tai koirasusien rekisteröintiä/pennuttamista ei valvo mikään ulkopuolinen yhdistys. Joten avautuminen old line kennelien koiramääristä on naurettava, maailman toisiksi suurimmassa old line kennelissä kun on yhteensä 16 koiraa ja tällä koirasusikasvattajalla itsellään "pienessä kotikennelissä maaseudulla" ainakin 14 koiraa. Koirasusikasvattajan koiramäärä on varmastikin muuttunut näiden kahden kuukauden aikana, joten tämänhetkistä koiramäärää en voi tietää.

Esimerkiksi Kuuhaukun kennelissä koirat pääsevät säännöllisesti vetämään lumitilanteesta riippuen joko rekeä tai mönkijää, myös yli 10-vuotiaat koirat pääsevät kuntonsa mukaan vetämään lyhyempää matkaa. Tämän lisäksi koirilla on aidattu juoksutarha, jossa ne juoksutetaan n. 4-5 koiraa kerrallaan kuumalla kesäsäälläkin, jolloin koirat eivät voi vetää valjakossa. Silloin tarhassa on huskyille oma lasten uima-allas, jossa koirat käyvät vilvoittelemassa. Ja vielä tämän lisäksi koirat käyvät vuorollaan paikallisessa "koirakoulussa" 2-3 koiraa kerrallaan, jolloin ne saavat lisäaktiviteettia. Yleensä isommissa kenneleissä koirille onkin juoksutarhat erikseen, vaikka joku saattaisi luulla, että liikunnaksi riittää eläminen tilavassa tarhassa… Myöskään yhdessäkään old line kennelissä koirat eivät tee pentuja ulos koppeihin, jalostukseen ei käytetä alle vuoden ikäisiä uroksia, eikä pentuja ruokita aikuisille tarkoitetulla markettiruualla, kuten tuntuu eräässä toisessa paikassa olla tapana. Sen sijaan old line kenneleissä, joissa koiria asuu sisällä, ovat koirat myös sisäsiistejä, kuten normaalisti asiallisten kasvattajien koirat ovat.

Olette ehkä lukeneet tätä juttua hyvin huvittuneena ja miettien kuinka joku voi kirjoittaa tuon koirasusikasvattajan näppäimistöltä lähteviä juttuja julkisesti luettavaksi. Koko juttuhan oli kauttaaltaan vääristelevä, joitakin kohtia koirasusikasvattaja on myöhempiin versioihin korjannut (tietenkään sitä ei mainita tekstissä, olisihan se varsin noloa). Tein kuitenkin tämän selvityksen, ettei kenellekään jää asiat epäselviksi. Ja nettikirjoitteluja lukiessa kannattaa aina muistaa, että kolikolla on myös kääntöpuolensa. Yhdistävä tekijä tuntuu olevan, että negatiivista old linesta kirjoittavat ne henkilöt, jotka ovat itse ensin halunneet old line koiran, mutta sellaista ei heille ole syystä tai toisesta myyty.

Laura Kinnunen
Kommentit ja kysymykset sähköpostiin, kiitos.

Yleensä hyvän tavan mukaisesti ilmoitetaan lähde, mistä lainaukset on otettu, mutta tässä tapauksessa, kun nimiä ei ole mainittu, jätetään blogi ja sen kirjoittaja mainitsematta.